Olenko suunnitellut tämän hobitti-polkuni liian tarkasti? Pitäisikö sattumalle antaa mahdollisuus? Entä jos jossain olisikin olemassa isä eikä vain anonyymi vauvansiemenien lahjoittaja? Jos minä tietäisin sen ja jättäisin kertomatta tai keksisin jonkin tarinan, pystyisinkö elämään itseni kanssa? Ja kun jossain vaiheessa asia paljastuisi, miten luottamus palautettaisiin? Tuntisiko lapseni itsensä hylätyksi, jos olisikin isä, joka ei olisikaan halunnut meitä tai ennen kaikkea häntä? Entäs sitten tietoinen valinta? Jos etsisinkin käsiini miehen, joka haluaa isäksi yhtä paljon kuin minä haluan äidiksi. Voisiko tietoinen yhteishuoltajuus olla vaihtoehto? Olisiko minusta jakamaan vastuu jonkun tutun tai tuntemattoman miehen kanssa, joka ei olisi puolisoni?
Olen ollut lomalla. Lomalla Hobitti-projektistani. Olen ottanut etäisyyttä projektiin - tai ainakin yrittää ottaa - ja toisaalta jutellut ystävieni kanssa. Etäisyys ja juttelu ovat saaneet miettimään projektiani eri näkökulmista. Yllä näkökulmien aikaansaamia kysymyksiä.
Mutta äitille terveisiä: suureen osaan kysymyksistä vastaan epäroimättä "ei".
Löysin sun blogin kun se on saman niminen kun mun, vaikuttaa mielenkiintoselta, vähän erilaista seurattavaa. Onnea yritykseen, jään seuraamaan.
VastaaPoistaMeinasin tutustua kaima-blogiin, mutta blogisi taitaa olla salainen?
VastaaPoista