Lasten juhla

Entisessä elämässä olin jouluihminen. Askartelin ja postitin noin neljäkymmentä joulukorttia ystäville ja sukulaisille. Ripustin jouluvaloja ikkunoihin. Koristelin joulukuusen. Leivoin pipareita ja joulutorttuja. Paistoin kinkun. Joululauluja aloin kuuntelemaan jo elokuussa. Tein (mielestäni) kauniita lahjapaketteja, ja se olikin suosikkini jouluvalmisteluista.

Nykyään näen kaikkialla ympärilläni kuinka äidit ja isät valmistautuvat jouluun lastensa kanssa. Mielessäni näen kuinka tekisin lasteni kanssa samoja asioita. Hakisimme yhdessä kuusen metsästä. Koristelisimme sen. Leipoisimme hauskoja pipareita. Kirjoittaisimme joululahjatoivelistan. Jännittäisimme joulun lähestymistä. Joulu on lasten juhla.

Ja sitten kupla särkyy. Joulu on yksi iso muistutus lapsettomuudesta.

Lapsettomat sinkkumiehet

Luin juuri Kyösti Niemelän kolumnin sinkkumiesten lapsettomuuteen kohdistuvasta vähättelystä.

Olen puhunut projektistani muutamalle ystävälleni, jotka sattuvat olemaan (lapsettomia) sinkkumiehiä. Tämänhetkinen näkemykseni pohjautuu näihin keskusteluihin, joten otanta on melko minimaalinen. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että miehet haluavat primääristi naisystävän, ja vasta sen jälkeen perustaa perheen tämän naisen kanssa. Vain yksi ystävistäni on huomauttanut minulle, että miehenä hänen ei ole mahdollista valita tätä minun tapaani yrittää saada lapsi. Ja hänkin kuitenkin haluaisi ensin sen parisuhteen.

Tarkoitukseni ei ole vähätellä (sinkku)miesten lapsettomuutta. Uskon sen olevan aivan yhtä todellista kuin naisten kokema lapsettomuus. Se ei ehkä tunnu aivan yhtä fyysisesti, kun heillä kohtu ei huuda tyhjyyttään. Olisinkin kiinnostunut kuulemaan myös miesten lapsettomuudesta, ovat he sitten sinkkuja tai parisuhteellisia.

Olen kuitenkin Niemelän kanssa eri mieltä siitä, että tahaton lapsettomuus ei ole vitsailun aihe. Jos lapsettomuudesta vaietaan, monet utelevat lisääntymisaikeista huumorin turvin. Toistan itseäni, mutta edelleen toivon asenteiden muuttuvan mitä enemmän asiaa käsitellään mediassa.

(Kyösti Niemelä, 23.10.2014, kolumni "Sinkkumiesten lapsenkaipuusta ei puhuta", Helsingin Sanomat)

Universumin arpajaiset

Kun on ollut kahdeksan vuotta tahattomasti lapseton, on useita kertoja ehtinyt miettiä kuinka epäreilusti universumi valitsee kuka voi lisääntyä ja kuka ei.

A-klinikkasäätiön Lasinen lapsuus -kampanjan videot ovat pysäyttäviä. Toivottavasti ne onnistuvat pysäyttämään myös jonkun sellaisen, jonka lapset tuntevat olonsa turvattomaksi kotonaan, elämänsä tärkeimpien ihmisten seurassa.

Orpokoti suomeksi - and the same in English The Orphanage.

Myös parin vuoden takainen Hirviöt kannattaa katsoa.

Tässä vielä linkki A-klinikkasäätiön Lasinen lapsuus -kampanjan nettisivuille.

Muutosten tuulia

Elokuun epäonnistuneiden onnistumattomien hoitojen jälkeen en ole käyttänyt extra-hormoneja. Aikaisemmin käytin minipillereitä välttääkseni kovat kuukautiskivut, enkä vielä ole saanut aikaiseksi varattua gynekologille aikaa reseptin uusimista varten. Lähes kaksi kuukautta olen ollut "luonnontilassa" ilman ylimääräisiä hormoneja, ja olen havainnut elimistössäni muutoksia. En tiedä ovatko nämä muutokset ohimeneviä vai pysyviä. Tai käyttämieni hormonien sivuoireita (jälkioireita). Vai onko elimistöni vihdoin alkanut toimia?

Joka tapauksessa nyt on käynyt sillä tavalla, että tunnistan ovuloivani. En tiedä mitä munasarjoistani irtoaa, mutta oireet ovat selvät. Melkein harkitsen hankkivani ovulaatiotestejä seuraavaan kiertoon varmistaakseni tämän ilmiön todeksi. Toisaalta sillä ei ole merkitystä, koska projektini seuraava etappi on IVF. Sitä varten elimistöni ei tarvitse toimia ilman lääkkeitä. 

Ovuloinnista päästäänkin aasinsillalla seuraavaan seikkaan. Nimittäin hoitojen aikaisten havaintojeni ja ystävieni kanssa käytyjen keskusteluiden pohjalta olen ottanut käyttöön termin nimeltään "ovulaatioteoria". Ystävieni keskuudessa tuolla tarkoitetaan olennaisesti ovulaatioon liittyvää teoriaa. Jostain syystä ovulaation lähestyessä useat naiset alkavat havaita suvunjatkamista ajatellen potentiaalisia geenejä ympärillään. En tiedä onko se luonnon keino pyrkiä varmistamaan lajin jatkuvuus vai pelkästään hormonivaihteluista johtuvaa mielen ja tunteiden ailahtelua. Onkohan olemassa tutkittua tietoa, mitä kaikkea naisen aivoissa tapahtuu kierron eri vaiheissa?

Kerrottakoon vielä huolestuneille miehille, että ovulaatioteoria ei koske kaikkia naisia eikä se vie naista niin kuin pässiä narussa, vaan naisilla on edelleen oma tahto ja kierron mukaan vaihtuvat mielipiteet. 

Paljon melua tyhjästä

Aloitin päivän lukemalla Helsingin Sanomien nettisivuilta artikkelin tuloksettomista lapsettomuushoidoista.

Olen blogissani käsitellyt raha-asioita useammankin kerran. Raha kuitenkin on iso osa lapsettomuushoitoja. Paljonko on paljon?

"Mutta siitä 20 000 euroa on paljon, että lasta ei tulekaan."

Totta. Toisaalta olen tainnut kirjoittaa, että projektiin kuluva raha on vain rahaa ja käyttämälläni rahalla ostan itselleni mielenrauhan - on lopputulos kumpi tahansa. Takuuta mikään taho ei voi antaa lapsettomuushoidoille. Uhkapeliä alusta loppuun.

(Heini Maksimainen, 18.10.2014, artikkeli "Pariskunta maksoi lapsettomuushoidoistaan 20 000 euroa", Helsingin Sanomat)

Vielä, kun olisin muistanut jättää kommentit lukematta.

Ehkä olenkin vain puolikas ihminen

Syksyisin ihmiset säilövät marjoja ja sieniä. Minä säilöin lapsettomuuskansioni toista kertaa kaapin perälle. Tälläkään kertaa en tiedä kuinka pitkäksi aikaa. Edellisellä kerralla tein sen henkisesti revittynä, kun samalla päättyi pitkä parisuhde. Tällä kertaa mukana ei ollut suurta draamaa. Kevyttä luopumisen tuskaa vain. Tai ehkä tapojeni vastaisesti lakaisin tunteet maton alle, koska en jaksa ryömiä pohjamudassa. Toisaalta tiedän, ettei tämä ollut vielä tässä. Aion katsoa kortit loppuun, kunhan raha-asiat ovat suosiolliset jatkaa tätä uhkapeliä.

Sopivasti tänään bongasin parikin aihetta sivuavaa uutista. 

Helsingin Sanomat kirjoittaa parisuhteen lapsettomuudesta. Monet ystäväni ja tuttavani ovat varmasti kuulleet minun suustani epätoivoista vaikerrusta, ehkä muutaman muunkin tahattomasti lapsettoman taholta. Luulen, että on mahdotonta täysin ymmärtää lapsettomuuden tuskaa, jos ei ole itse kokenut sitä tunnemyrkyä. Kun elimistö ei tee sitä, mitä se on rakennettu tekemään, joutuu miettimään identiteettinsä kokonaan uusiksi. Kun syli pysyy tyhjänä vuodesta toiseen. Olenko sittenkään oikea nainen? Ehkä olenkin vain puolikas ihminen.

Parisuhteellisena lapsettomuus oli raskaampaa kuin itsellisenä naisena. Oman surun lisäksi kantoi syyllisyyttä siitä, ettei puolisokaan saa lasta. Erityisesti, kun vika oli on minussa. Useita kertoja silloin (ja useita kertoja edelleen) mietin onko siihen jokin syy, miksi juuri minä en voi saada lasta. Olisinko sittenkin huono äiti? 

HS:n haastattelemien parien kohdalla lapsettomuus vahvisti parisuhdetta ja heidän tarinoillaan on onnelliset loput. 

Yle puolestaan uutisoi Tampereen yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, jonka mukaan lapsi ei ratkaise parisuhteen ongelmia, mutta ei myöskään kaada toimivaa parisuhdetta. Luulen, että sama pätee lapsettomiin parisuhteisiin. Harvassa lienee ne eronneet pariskunnat, joista kumpikin osapuoli voi vakuuttavasti sanoa eron johtuneen vain ja ainoastaan lapsettomuudesta. En vähättele lapsettomuuden vaikutusta, omassa parisuhteessani se toi molemmissa esille huonot puolet. Silti osa pareista pysyy yhdessä, vaikka lapsettomuushoidot eivät tehoaisikaan. Eli täytyy parisuhteessa olla vialla muutakin kuin lisääntyminen, jos ero on ainoa vaihtoehto.

Vuosia sitten puolisoni kertoi haluavansa erota vasta inseminaation jälkeen, vaikka oli miettinyt asiaa jo aiemmin. Hän oli toivonut, että lapsi muuttaisi asiat paremmaksi. Minä en uskonut siihen silloin, enkä usko sitä vieläkään. Nytpä sitä on oikein tutkittukin. Lapsi ei ratkaise parisuhteen ongelmia.

(Heini Maksimainen, 4.9.2014, artikkeli "Pitäisikö erota, jos puoliso ei voi saada lapsia?", Helsingin Sanomat)

(Heli Mansikka, 4.9.2014, artikkeli "Tutkimus: Lapsi ei ratkaise parisuhteen ongelmia", Yle Uutiset)

Neljä ja puoli vuotta

Neljä ja puoli vuotta elämästäni olen yrittänyt lisääntyä.

Vielä viikko sitten olin varma, että tällä kertaa tanskalaiset ovat löytäneet tiensä perille. Tavoistani poiketen tunsin pakottavaa tarvetta pukeutua värikkäisiin vaatteisiin - selvä merkki! Loppuviikosta kävi kuitenkin selväksi, ettei niin ole käynyt. Ei tälläkään kertaa.

Seuraavana vuorossa on IVF-hoidot, eli koeputkihedelmöitys. Se ei tule ajankohtaiseksi tänä vuonna, ei ehkä ensi vuonnakaan. Käsittääkseni se tulee olemaan henkisesti ja fyysisesti huomattavasti raskaampi hoitomuoto kuin inseminaatio. Unohtamatta siihen uppoavia rahoja. Itsellisenä naisena en saa Kela-korvauksia hoidoista enkä lääkkeistä, joten ennen IVF-hoitoihin siirtymistä täytyy joko säästää rahaa, ottaa lainaa tai voittaa lotossa.

Olen viime vuodet elänyt jonkinlaisessa odottavassa välitilassa. En oikein tiedä, mihin suuntaan elämääni veisin tai mitä sillä tekisin. Siitä syystä lisäodotus tämän projektin kanssa pelottaa hieman aika paljon.

Musiikki: Vakava nainen

Mietin viime viikolla, olenko lopullisesti seonnut käyttämistäni hormoneista. Tavoistani poiketen kuuntelin SuomiPop -kanavaa autoillessani. Yhtäkkiä havahduin, kun luulin jonkun miehen laulaneen radiossa

"onhan mun saatana saatava lapsi".

Kävi ilmi, että kuulin oikein. Kyseessä on Vakava nainen -biisi, Happoradion helmikuussa julkaistulta Elefantti-levyltä. Vaikka se ei kerro lapsettomuudesta, tuo laini vangitsi minun huomioni.

Jos ette ole biisiä kuulleet, se löytyy YouTubesta, mutta myös Spotifysta.

Viimeinen inseminaatio

Viimeiset tanskalaiset siemenet on laitettu matkaan, ja jälleen odotetaan pari viikkoa. Tässä kierrossa Menopur-pistokset vähennettiin neljästä kolmeen, ja tuloksena oli yksi yli 20mm foliikkeli ja yksi 19mm foliikkeli. Muutama päivä inseminaation jälkeen aloitan Lugesteronin tueksi.

Edellisellä kerralla tuli voimakasta alavatsakipua inseminaation jälkeen. Tällä kertaa pystyin kuitenkin kävelemään normaalisti kivusta huolimatta.

On hieman haikea olo. Jokaisen epäonnistumisen myötä murenee pieni pala unelmaa tomuksi ja lähtee tuulen mukaan. Kuinka paljon sitä on jäljellä?

Voi kunpa ei tarvitsisi jatkaa IVF-hoitoihin!

Onnellisia geenejä

Helsingin Sanomat uutisoi heinäkuussa tutkimuksesta, jonka mukaan geeniperimällä on vaikutusta onnellisuuteen. En ole tiedenainen enkä tunne ainoatakaan tanskalaista, joten en osaa ottaa kantaa tutkimuksen todenperäisyyteen. Artikkeli kuitenkin sai minut hykertelemään tyytyväisenä. Peruspessimistisille suomalaisille geeneille tekee hyvää saada onnellisia geenejä seuraksi. Yksi piste tanskalaisille siemenille!

(Jani Kaaro, 21.7.2014, artikkeli "Tutkimus: Onnellisuuden salaisuus voi piillä tanskalaisessa dna:ssa", Helsingin Sanomat)

Elokuva: Baby Mama

Katsoin taannoin televisiosta elokuvan nimeltään Baby Mama (2008). Komediassa lähes 40-vuotias uraohjus haluaa lapsen, ja päättää vuokrata kohdun. Minut tarina onnistui yllättämään hetkellisesti, mutta jenkkikomedioille tyypilliseen tapaan loppu oli ennalta arvattava.

Elokuvan pääosissa nähdään Tina Fey ja Amy Poehler, muissa rooleissa mm. Steve Martin, Sigourney Weaver, Greg Kinnear, Dax Shephard ja Romano Malco.


Baby Mama IMDb:ssä.

Ei oo, ei tuu

Ei auttaneet keskikesän taiat. Ei tule kevättalven hobittia.

Soitin varalääkärilleni. Hän muistutti, että normaalilla tavalla raskautta yrittävillä pareilla on lähes sama epäonnistumistodennäköisyys kuin inseminaatioissa. Kokeillaan kuitenkin vielä kerran. Hän lupasi lähettää uuden Primolut-reseptin, jotta saan varmistettua hoidon onnistumisen seuraavassa kierrossa. Se osuukin kesälomalle. Toisaalta hyvä, niin ei tarvitse miettiä töihin selityksiä poissaoloista. Toisaalta harmi, että kesäloma(kin) menee hormoneja pumpaten. Mutta senpä jälkeen se sitten loppuu.

Seuraava etappi on IVF hoidot, eli koeputkihedelmöitys. Siihen en kuitenkaan tämän vuoden aikana aio ryhtyä. Ehkä ensi vuonna? Tai ehkä seuraava inseminaatio onnistuu. Kesälomalla ei ainakaan työstressin pitäisi vaikuttaa.

Nyt sitten vain "reeniä horo reeniä", ei kai vielä ole myöhäistä päästä bikinikuntoon? Tai edes eroon extra-hormonikiloista? Toisaalta terassikelitkin olisi nyt kohdillaan. Lämpimiä puisto-piknikkejä. Rentoja rantapäiviä. Tai ehkä road trip läpi Suomen.

Kipua

Varalääkäri oli oikeassa. Oikean puolen johtofoliikkeli ei jatkanut kasvuaan, mutta vasemmalla kaikki kolme jatkoivat. Päätin elää vaarallisesti ja ottaa riskin monikkoraskaudesta. Lääkäri varmisti vielä olenko valmis kaksosiin, jos sellaiset sattuvat tulemaan. Käsittääkseni palautusoikeutta ei ole?

Varalääkärin mielestä Menopuria voisi mahdolliseen seuraavaan hoitoon vähentää, ettei noin moni foliikkeli lähtisi kasvamaan.

Inseminaation jälkeen istumatyö alkoi tuntua epämukavalta ja kävely hidastui kivun takia. Iltaa kohti jatkuva kipu alkoi tuntua levossakin. Yöunien jälkeen olo oli helpompi, mutta edelleen oli havaittavissa aaltoina tulevaa kipua.

Kaiken tuon kipuilun jälkeen odotukset ovat melko korkealla.

You're The Voice

Ultrassa löytyi oikealta puolen yksi isompi foliikkeli ja vasemmalta kolme. Varalääkäri arveli, että oikealla puolen oleva ei jatka kasvuaan, mutta vasemmalla kaikki kolme saattavat jatkaa. Täytyy jälleen miettiä, haluanko räjäytettävän osan pois. Lääkärin mielestä kolme isoa foliikkelia ei ole riski tällä hoitohistoriallani.

Lisäksi kävin varahoitajan luota hakemassa lisää pistosvälineitä ja kysyin samalla tietoja luovuttajasta. Tällä kertaa luovuttaja ei olekaan punatukkainen. Sen sijaan sain kuulla hänen äänensä! Kyseessä ei ole anonyymi luovuttaja, joten "postimyyntikuvastosta" löytyy hänestä enemmänkin tietoa. En ollut varautunut informaation määrään, mutta ehkä pystyn elämään kaiken tuon tiedon kanssa. Ehkä?

Ketkä me?

Koin hämmentävän hetken, kun kerroin personal trainerilleni ensi viikon inseminaatiosta. Hän lohdutti minua sanomalla, että treeniohjelmani soveltuu myös silloin "jos teillä onnistaa". Katsoin häntä pitkään ja päässäni raksutti "kenellä meillä??". Kunnes tajusin ulkopuolisten pitävän itsestään selvänä, että minulla on kumppani. En korjannut hänen käsitystään.

Keskikesän taikoja

Juhannusyönä en aio kurkistaa kaivoon tai kerätä kukkia tyynyn alle. Sen sijaan ajattelin kokeilla nappailla Clomifenia ja piikittää Menopuria. Tavoitteena ei ole nähdä tulevaa sulhasta, vaan saada hobitinsiemen istutettua tukevasti.

Reilu viikko sitten tuli yllättävä sysäys lääkärin puheille. Samalla tarkistettiin kilpirauhasarvot ja muutamia muita veriarvoja. Syy muistiongelmiin ja väsymykseen ei löytynyt niistä. Yllättävän hyvät tulokset aiheuttivat hetkellisen romahduksen. Toivoin kovasti, että olisi löytynyt jokin keino päästä noista edellä mainituista ongelmista, jotka ovat hieman hankaloittaneet elämää.

Onko meilläkään varaa lapsiin?

Yle uutisoi tänään eilen syntyvyyden vähenemisestä. Artikkeliin on haastateltu Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirchia. Hänen mukaansa syntyvyys on vähentynyt vuosittain jo kolmen vuoden ajan. Lapsettomuuden syitä on monia. Osa valitsee tietoisesti elämän ilman lapsia, mutta suuri osa lapsettomista on tahattomasti lapsettomia. Tahattoman lapsettomuuden syyt ovat joko lääketieteellisiä tai sitten ei ole löydetty sopivaa kumppania, jonka kanssa rakentaa perhe. Täällä bingo! 

On kuitenkin havaittu viitteitä siitä, että taloudellinen ja sosiaalinen epävarmuus  on lisännyt lapsettomuutta. Erityisesti vähän koulutettujen keskuudessa. Ymmärrän täysin, koska jo lapsettomuushoidot ovat kalliita, vaikka niihin alkuun saisikin Kelan korvauksia. Lisäksi asiaan vaikuttaa lapsiperheiden tukijärjestelmän heikentäminen, joita monissa muissa Euroopan maissa on pyritty tässä taloudellisessa parantamaan leikkausten sijaan.

(Helena Ala-Mettälä, 8.6.2014, artikkeli "Syntyvyys vähenee ja jakautuu yhteiskunnallisesti", Yle Uutiset)

Väistämättä mieleeni tuli muutaman kuukauden takainen kreikkalaisen Maria Bouzougloun haastattelu. Kätilönä toimiva Maria arvioi syntyvyyden laskeneen lähes neljänneksellä Kreikan finanssikriisin myötä. Korkeakoulututkinnosta huolimatta haave perheenperustamisesta tuntuu maan taloudellisen tilanteen vuoksi kaukaiselta.

(Sean Ricks, 6.5.2014, artikkeli ""Meillä ei ole varaa lapsiin"", Ajankohtainen kakkonen)

Alkaako Suomessa tilanne olla lähellä Kreikan finanssikriisiä? 


Lapsiin kuluvaa rahamäärää on tutkittu monia kertoja. Helsingin Sanomissa helmikuussa julkaistu kolumni oli minun huumorilleni sopiva analyysi asiasta. Itsekin olen pyöritellyt asiaa blogissani eri lähtökohdista (esimerkiksi täällä ja täällä). Eli paljonko lapsi tulee maksamaan?

Täytyy tehdä pieniä ja suuria hankintoja. Vauvalla on kuulemma syytä olla oma sänky (vai olikohan se niin, että vanhemmilla on syytä olla oma sänky?), lastenvaunut, vaatteita, tuttipulloja, kuumemittaria, vaippoja.. Aineettomia hankintoja ainakin vakuutuksen muodossa. Ehkä muuttaa isompaan asuntoon ja hankkia tilavampi auto. Isompana sitten harrastukset ja sosiaaliseen statukseen vaikuttavia välineitä, kuten kännykkä, farkut ja polkupyörä.

Sitten tietysti äidin tulojen pienentyminen äitiysloman ja mahdollisen hoitovapaan ajalta. Ja kuten jo tekstini alussa olen pohtinut, ei valtion avustuksilla rikastumaan pääse.

Reettan kanssa jaan tämän ajatuksen:
"On silti vaikea uskoa, että Suomessa moni jättäisi hankkimatta lasta vain rahan takia."

(Reetta Räty, 16.2.2014, kolumni "Paljonko lapset maksavat?", Helsingin Sanomat)

Toisaalta Suomessa naisilla on mahdollisuus olla itsenäisempiä kuin monissa muissa maissa. Ei välttämättä tarvita miestä elättämään perhettä. Tai ei olla niin paljon miehen tulojen varassa. Lapsen koulutuksesta ei tarvitse maksaa ja lapsiperheiden tukijärjestelmä on leikkaustenkin jälkeen parempi kuin muissa maissa. Minustakin tuntuu paremmalta vaihtoehdolta lähteä hedelmöityshoitoihin yksin kuin etsiä tuleville lapsilleni hyvätuloinen isä.

(Laura Saarikoski, 26.1.2014, kolumni "Suomalaisnaisella on varaa naida rakkaudesta", Helsingin Sanomat)

Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että asiaa pohtiessa meni melkein koko sunnuntai. Ehkä jotain kevyempää pohdintaa seuraavalla kerralla.

TV-sarja: Iholla

Tänään julkistettiin Iholla-sarjan seuraavan kauden päätähdet, jotka ovatkin tällä kertaa miehiä. Aiempia kausia olen seurannut sivusilmällä, jakson sieltä, toisen täältä. Ensi syksynä taidan joutua seuraamaan kolmatta kautta. Esittelyjen perusteella odotan erityisesti usein vaiettua miehistä näkökulmaa lapsettomuudesta.

Tästä tutustumaan Iholla-sarjan uusiin tähtiin

Viikonloput pilaavat kaiken

Vielä muutama vuosi sitten en olisi uskonut, että jonain päivänä viikonloput mielestäni pilaavat jotain.

Edellinen kierto venyi. Tiputteluvuotoa ja kipuja kesti pari viikkoa ennen kuin kierto vihdoin katkesi kunnolla. Lisäksi inseminaatio olisi sattunut viikonlopulle. Sain päättää, aloitanko lääkityksen ja otan riskin, että ovuloisin itsestäni viikonlopun aikana, vai siirränkö inseminaation ehkä seuraavaan kiertoon. En ottanut riskiä. Päätimme lisätä Primolutit tähän kiertoon varmistamaan kierron pysyminen ihanteellisessa rytmissä. Silti on mahdollista, että seuraavassakin kierrossa inseminaatio ajoittuisi viikonlopulle. Ei tällaisen tuurilla seilaavan elimistön kanssa pääse laituria pidemmälle!

Soitin lääkärilleni ja yllä olevan lisäksi otin puheeksi kilpirauhasarvojen uudelleentarkistamisen. Hän suositteli hakeutumaan lääkäriin oireideni vuoksi.

Koska hoidot siirtyivät vähintään kuukaudella, aion nauttia terassikeleistä hyvällä omallatunnolla. Terassiseuraksi saa ilmoittautua!

Totuus vai tehtävä

Olen viime aikoina miettinyt paljon sitä, mitä olisin valmis kertomaan ihmisille lapseni syntyperästä.

Tähän saakka olen melko avoimesti kertonut projektistani. Haluan olla lapselleni rehellinen hänen syntyperästään. Hänellä ei ole isää. On vain luovuttaja, jonka lahjoittamasta vauvansiemenestä Hän saa alkunsa. Toivon, että myös elämässämme olevien ihmisten ei tarvitse pelätä sanomisiaan Hänen kuultensa.

Läheisten lasten on varmasti vaikea ymmärtää, että jollain ei ole isää. Ei lähi-isää. Ei etäisää. Ei viikonloppuisää. Ei edes isää, joka "on lähtenyt merille". Ihmetystä aiheuttaa varmasti myös se, että joku voi saada vauvan ilman puolisoa. Suomessa pienetkään lapset eivät taida uskoa haikaran tuovan vauvat. Lapset ovat fiksuja, ja ymmärtävät paljon enemmän kuin me aikuiset uskomme heidän ymmärtävän. Lapset pohtivat asioita mielessään ja tekevät johtopäätöksiä.

En ole vielä muodostanut mielessäni vastauksia kaikkeen tuohon. Onneksi minulla toistaiseksi on aikaa.

On kuitenkin olemassa yhteisöjä, joiden ei mielestäni tarvitse tietää aivan kaikkea. Tällä hetkellä koen, että työyhteisöni ei tarvitse tietää tästä "neitseellisestä sikiämisestä". En myöskään halua, että työyhteisössä valtaisi käsitystä baari-illan vahingosta. Voinko siis vain jättää kommentoimatta mitään asiaan, jos joku kysyy isästä? Tai voinko ruokkia käsitystä salatusta puolisosta?

Tuuli kääntyy

Sanovat, että naiset ovat tuuliviirejä vaihtelevine mielipiteineen. Vakaasti olen sitä mieltä, että niin ovat miehetkin! Mutta koska satun olemaan nainen, niin vetoan oikeuteen muuttaa mieltäni.

Olen sittenkin päättänyt sinnitellä kuukautiskipujen kanssa vielä muutaman kuukauden, ja jatkaa hoitoja. Pakkasessa ei ole enää purkkeja viis, mutta lisää on tulossa. Tällä kertaa olisi ollut mahdollisuus valita kotimainen luovuttaja, mutta ajatus tuntui vieraalta. Päätin kuitenkin vaihtaa luovuttajan, jotta ei myöhemmin tarvitse miettiä, johtuuko epäonnistuminen luovutetuista sukusoluista.

Ei vielä ensi jouluna

Jos tämä hoito olisi onnistunut, laskettu aika olisi ollut joulukuussa. Niin ei kuitenkaan käynyt. Ehkä sitä seuraavana jouluna meitä on kaksi.

Poutapilviä

Aurinko paistaa ja mieli hymyilee. Töissä on kiirettä ja ylitöitä olen tehnyt niin paljon kuin olen ehtinyt. En tiedä onko ollut järkevin valinta työkiireen keskellä jatkaa hobitti-projektia, mutta projektin suhteen minulla on optimistinen olo.

Ultrassa oli kaksi noin 20mm johtofoliikkelia. Toisessa oli jopa nähtävissä cumulus (mitä se sitten tarkoittaakaan), jota kuulemma näkee harvoin. Myös limakalvo oli paksuuntunut riittävästi.

Tanskalaiset siemenet selvisivät uudelleenpakastuksesta. Näytteessä oli 17miljoonaa siittiötä millilitrassa. Siittiöt olivat B-liikkuvia, A-liikkuvia ei sulatuksen jälkeen ollut ollenkaan. Sen ei kuitenkaan pitäisi tarkoittaa, ettei toivoa olisi. Ja koska inseminaation aikaan munarakkulat eivät olleet räjähtäneet, niin hitaammillakin siittiöillä olisi pitänyt olla aikaa ehtiä perille.

Lugesteronia en tällä kertaa aloittanut heti samana päivänä. Parin päivän kuluttua voin halutessani aloittaa. Sen vaikutuksista minun kaltaisessa tilanteessa ei ole riittävästi tieteellistä tutkimusta, mutta kuulemma sillä voi olla psykologista vaikutusta. Koska edellisellä kerralla lugesteronin lopettamisesta meni useita päiviä kuukautisten alkamiseen, voidaan olettaa, että keltarauhashormonituotantoni on riittävä eikä sitä välttämättä tarvitse tukea lääkkeillä. Lugesteronit on syytä aloittaa, mikäli raskaustesti on positiivinen. Tämä siksi, että minulla on ollut alkuraskauden keskenmeno.

Nyt sitten vain odotellaan ajan kulumista. Edelliset pari viikkoa ovat menneet nopeasti, joten tuskin aika hidastuu tulevan parin viikon aikana. Kellojahan siirretään ensi yönä tunnilla eteenpäin, joten pari viikkoa menee nopeammin kuin tavallisesti!

Helpotus

Kävin jälleen apteekissa. Tällä kertaa tarkoituksenani ostaa lisää Menopur:ia. Kaksi olisin tarvinnut, mutta vakioapteekistani ei löytynyt kuin yksi. Keskiviikon kuormassa ehkä tulee lisää. Päätin käydä lähiapteekistani kysymässä, jos heillä sattuisi olemaan varastossa. Ei sattunut. Minua palvellut henkilö suositteli soittamaan muihin apteekkeihin, ettei tarvitse kiertää kaikkia noin kahtakymmentä apteekkia, jotka kotikunnastani löytyy. Niinpä soitin. Kolmessa ensimmäisessä Menopur:ia ei ollut varastossa. Neljännessä oli, mutta he myivät vain 5 ja 10 kpl pakkauksissa. Viidennessä apteekissa Menopur on varastotuote ja he myyvät sitä myös yksittäin!

Muista Menopur!

Ultrassa käyty. Johtofoliikkeleita oli kaksi (ei siis tarvinne räjäytellä tällä kertaa) ja limakalvo on ohut (niin kuin tähänkin saakka). Jatketaan Menopur-pistoksia kahtena päivänä. Tarkoitus on jatkaa foliikkelien kasvua ja saada limakalvo paksuuntumaan. Tilanne tarkistetaan ultralla vielä tilanne ennen inseminaatiota.

Muistin kanssa on ollut ongelmia. Clomifenit olen meinannut unohtaa joka päivä. Ensimmäisen Menopurin muistin pari tuntia aiottua myöhemmin. Samalla kertaa unohdin kuiva-aineen ja piikitin pelkän liuotinnesteen. Lääkäri hieman huolestuneena kuunteli, mutta ei kuitenkaan laittanut kiireellisenä kilpirauhaskokeisiin.

Kolmatta kohti

Clomifenit ja Menopurit noudettu apteekista, lääkitys aloitettu ja ultra-aika varattu. Se on menoa taas!

Tässä kierrossa käytetään loput hobitinsiemenet pakkasesta (jos vain elimistö vastaa lääkkeisiin toivotulla tavalla). Kuukautiskivut on pahentuneet kierto kierrolta sietämättömiksi. Jos inseminaatio ei tuota tulosta, aion aloittaa minipillerit uudelleen. Jahkailen jatkosuunnitelmien kanssa mielelläni ilman kipuja.

Huomaan kirjoittavani harvemmin ja suppeammin kuin blogin syntyaikoina. Itsekriittisyys on tainnut kasvaa. Nyt myös työkiireet ovat vieneet mukanaan, eikä työajan ulkopuolella jaksa naputella tietokoneella. Selaimen kirjanmerkeissä on useita uutisia, joista olen ajatellut blogiin kirjoittaa, mutta aika tuntuu juoksevan. Parin viikon kuluttua siirrytään jälleen kesäaikaan.

Ennen sitä annetaan suomalaistanskalaiselle yhteistyölle vielä yksi mahdollisuus.

Aika herätä talviunilta

Lääkäri tarkisti lääkitykseni ja seuraavaan hoitoon vähennetään kaikkia. Clomifeniä viiden päivän sijaan kolmena päivänä, ja menopur-pistoksia vähennetään kolmesta kahteen. Sen jälkeen tarkistetaan ultralla. Jospa tällä kertaa säästyttäisiin räjäytyksiltä.

Suuri uutinen on se, että seuraavassa kierrossa se on menoa taas! Jännittävää nähdä, olenko näin keväällä hedelmällisempi kuin syksyisin.

"Vielä voit valita itselles toisenlaisen kohtalon"

Kävin viime viikolla klinikalla. Minun on ollut jo usean viikon ajan tarkoitus käydä hoitamassa juoksevia asioita, mutta on tuntunut vaikealta mennä klinikalle. Mennessä oli hyvin ristiriitaiset tunteet. Ehkä jopa yllättäin minulle tuli levollinen olo klinikalla. En malta odottaa, että pääsen jälleen tositoimiin!


Viestin otsikko: Mariska - Kukkurukuu

Kierrot ilman hormoneja

Ensimmäinen kiertoni hormonihoitojen jälkeen kesti 25 päivää. Toinen kierto puolestaan 33 päivää. En löytänyt vanhoja kalentereitani, jotta olisin voinut tarkistaa miten meni edellisellä kerralla. Muistan kuitenkin, että luvut olivat suunnilleen samat vuosia sitten, kun jätin e-pillerit pois. Silloin kolmas kierto ei ollut loppua ollenkaan. Aloitin terolutit, kun oli menossa kiertopäivä 100.

Myös kivut yllättivät jälleen. Vanhoina hyvinä aikoina kuukautiskivut vaivasivat vain yhtenä päivänä. Nyt kipu näyttää jatkuvan päiviä. Olen käynyt työpäivän aikana makaamassa vessanlattialla, koska kipu oli sietämätöntä eikä särkylääkkeet auttaneet kipuun. Lisäksi olen niitä ihmisiä, jotka oksentavat, kun kipu yltyy kestämättömäksi. Entinen työnantajani (mies) puhui kerran vaimonsa kivuista ja oli sitä mieltä, että naisten pitäisi saada palkallinen vapaapäivä, jos kärsivät kuukautiskivuista. Näinä päivinä olen lämmöllä ajatellut kyseistä työnantajaa.

TV-sarja: Toisen kanssa

Yle tulee kevään aikana esittämään lapsettomuutta käsittelevän draamakomediasarjan Toisen kanssa. 6-osaisen sarjan on ohjannut Lauri Nurkse. Pääosissa nähdään Krista Kosonen ja Mikko Leppilampi. Sarjasta on niukasti tietoa saatavilla, mutta mielenkiinnolla odotan millä tavalla lapsettomuutta lähestytään.

Toisen kanssa alkaa 26.maaliskuuta.

Toisen Kanssa Facebookissa
Elokuvauutiset: "Krista Kosonen ja Mikko Leppilampi näyttelevät pääroolit Lauri Nurksen uudessa sarjassa"

Ei polku tää vie mihinkään?

Olenko suunnitellut tämän hobitti-polkuni liian tarkasti? Pitäisikö sattumalle antaa mahdollisuus? Entä jos jossain olisikin olemassa isä eikä vain anonyymi vauvansiemenien lahjoittaja? Jos minä tietäisin sen ja jättäisin kertomatta tai keksisin jonkin tarinan, pystyisinkö elämään itseni kanssa? Ja kun jossain vaiheessa asia paljastuisi, miten luottamus palautettaisiin? Tuntisiko lapseni itsensä hylätyksi, jos olisikin isä, joka ei olisikaan halunnut meitä tai ennen kaikkea häntä? Entäs sitten tietoinen valinta? Jos etsisinkin käsiini miehen, joka haluaa isäksi yhtä paljon kuin minä haluan äidiksi. Voisiko tietoinen yhteishuoltajuus olla vaihtoehto? Olisiko minusta jakamaan vastuu jonkun tutun tai tuntemattoman miehen kanssa, joka ei olisi puolisoni?

Olen ollut lomalla. Lomalla Hobitti-projektistani. Olen ottanut etäisyyttä projektiin - tai ainakin yrittää ottaa - ja toisaalta jutellut ystävieni kanssa. Etäisyys ja juttelu ovat saaneet miettimään projektiani eri näkökulmista. Yllä näkökulmien aikaansaamia kysymyksiä.

Mutta äitille terveisiä: suureen osaan kysymyksistä vastaan epäroimättä "ei".

Lapseton uratäti?

Vietän mielelläni aikaa siskoni lasten kanssa. Lähinnä erilaisten pelien parissa. Lautapelejä. Ulkopelejä. Konsolipelejä. Kerran-pari vuodessa käymme elokuvissa. Joskus jopa huvipuistossa. Olemmepa käyneet myös konsertissa. Pyrin ottamaan kaiken irti siitä ajasta, mitä he haluavat viettää kanssani. Teini-ikä kolkuttelee nurkan takana, eikä sen jälkeen mikään ole enää entisellään. Täti ei enää olekaan coolein ihminen maan päällä.

Toisaalta itselläni on edelleen läheiset välit kummitätiini, joten toivoa ehkä on.

En tiedä johtuiko epäonnisesta projektistani, mutta joululahjapolitiikkani riistäytyi hieman käsistä siskon lasten kohdalla. Joskus on ollut vaikeuksia keksiä lahjoja, mutta nyt ideoita tuli päivittäin lisää. Ponia en sentään ollut ostamassa, tai Lontoon matkoja. Vielä. Ehkä sekin on edessä, jos omia lapsia ei ilmaannu.

Olen kuitenkin samaa mieltä kuin Hesarin kolumnisti:
"Tätiyden ydin ei ole kuitenkaan materiassa vaan lapsen kanssa vietetyssä ajassa."

(Annamari Sipilä, 13.1.2014, kolumni "Täti on lapsen paras kaveri", Helsingin Sanomat)

Seurattuani ympärilläni olevia perheitä, vaikuttaisi usein pätevän sanonta "veri on vettä sakeampaa". Verisukua olevat tädit ja sedät pyrkivät usein olemaan enemmän läsnä. Ystäväkummit turvautuvat helpommin postitettaviin lahjoihin. Minulla on ollut onni, että puolet kummeistani ovat pysyneet osana elämääni näihin päiviin saakka. Toivoisin sitä samaa mahdollisille omille lapsilleni. Erityisesti, jos heiltä puuttuu toinen vanhemmista. Olen jo tarkkaillut ihmisiä lähelläni. Kenellä olisi aitoa halua pysyä lapseni elämässä hyvinä ja huonoina aikoina, ehkä jopa vuosikymmenien ajan? Kenellä olisi tietoja ja taitoja, joita minä en voi lapselleni antaa, mutta joita haluaisin hänelle jostain muualta ammentaa? Tämä tulee olemaan itselleni hyvin vaikea valinta, mikäli joskus ajankohtaiseksi tulee.