Sydän pakahtuu

Tiedättekö sen tunteen, kun näkee ihastuttavan ihmislapsen, joka koskettaa sydäntä samantien?

Eilen ravintolassa pieni pellavapäinen poika tuijotti minua pitkään. Hymyilin hänelle. Isänsä sanoi hänelle jotain, vieraalla kielellä. Poika tuijotti minua siihen asti, kunnes poistuin ravintolasta. Välillä käänsi päänsä isäänsä kohti, mutta katsoi aina uudelleen. Sydämeni suli ja olin myyty!

Tänään näin taloyhtiömme leikkikentällä polvenkorkuisen pienokaisen leikkimässä isänsä kanssa. Luulen hänenkin olleen poika. Hänellä oli päässään sydvesti (tämän sanan opin siskoltani) ja hän näytti suloiselta taapertaessaan sadehattu päässään vesisateessa. Sydämeni suli jälleen.

En malttaisi odottaa syksyä!

Pulpahteleva mieli

Projektiin liittyviä ajatuksia pulpahtelee mieleen päivittäin.

Eräänä päivänä töissä iski jälleen migreeni. Migreenini johtuvat pääsääntöisesti stressistä. Työstressiin on hyvin vaikea vaikuttaa. Olen antanut itseni ymmärtää, että raskausaikana on syytä välttää turhia kemikaaleja, kuten migreenilääkkeitä. Ajatuksia korvaavista lääkintätavoista otetaan vastaan! Äitini suositteli kiinnittämään huomiota ruokailutottumuksiin, useat migreenistä kärsivät ovat saaneet migreeninsä kuriin välttämällä joitain ruoka-aineita.

Tämän jälkeen tuli mieleeni kuukautiset. Minulla ei ole ollut kuukautisia yli kahteen vuoteen. Ei sen jälkeen, kun migreenien lisäännyttyä vaihdoin Yasmin-pillerit Cerazette-pillereihin. Ensimmäisenä murehdin tulevia kuukautiskipuja. Niitähän ainakin on luvassa, jos hoidot eivät onnistu. Kipujen takia olenkin napsinut pillereitä. Aluksi e-pillereitä usean liuskan sarjoissa ja nykyään minipillereitä taukoamatta. Kaapista löytyy edelleen lämmitettävä kauratyyny, johon voi luottaa kaikkien kiputilojen aikana. Kipujen yli päästyäni aloin miettiä, miten niiden kuukautisten kanssa toimitaankaan! 

Viime viikolla yhtäkkiä kesken työpäivän päähäni jysähti ajatus sektiosta. Muistelen kuulleeni, että sektion jälkeen ei saa nostaa tai kantaa mitään isoa. Saako edes vauvaa? Miten sitä sitten selviytyy yksin pienen lapsen kanssa?! Ystäväni lohdutti, että lasta sentään saa kantaa.

Äitiäni huolettaa koirani ulkoilutus iltamyöhällä. En ollut tätäkään kovin paljon murehtinut. Koirani varmasti sopeutuu uuteenkin rytmiin. Kunnes muistin muutaman viikon takaisen herätyksen aamuyöllä. Koirani ei turhaan herätä keskellä yötä. Eikä aamullakaan hätäile suotta ulos. Eli yöllinen herätys tarkoittaa, että on tosi kyseessä. Silloin on pakko liikkua. Mitenkäs sitten toimitaan, kun vauva nukkuu? Äitini mielestä ainoa ratkaisu on muuttaa rivitaloon. Tätä täytyy vielä pohtia. 

En suinkaan mene asioiden edelle näitä asioita miettiessäni. Ehkä täytyy kuitenkin odottaa syksyn inseminaatiota ennen kuin nämä ongelmat kasvavat ylitsepääsemättömiksi päässäni. 

Toisaalta juhannus herätti myös jännittävän ajatuksen: mikäli ensimmäinen inseminaatio onnistuu ja kaikki menee paremmin kuin hyvin, vuoden kuluttua pienokainen on jo syntynyt! 

Kirjallisuus: Maailma Mustavalkoinen

Huomasin, että Helsingin Sanomat julkaisee kesän aikana PNG:n Maailma Mustavalkoinen -sarjakuvia.

(Maija Aalto, 17.6.2013, artikkeli "Kun lapsen kuolemasta ei voi puhua, siitä voi piirtää", Helsingin Sanomat)

En enää muista kenen suosituksesta päädyin seuraamaan Maailma Mustavalkoinen -blogia keväällä 2009, mutta koukkuun jäin välittömästi. Toisinaan itkin, kun sarjakuvan sanoma kuvasti omia tunteita täydellisesti. Toisinaan nauroin - mustahuumori on se, mikä kantaa minua surun yli.

Ostin kirjan (PNG, 2010, Maailma Mustavalkoinen - sarjakuvia lapsettomuuden surusta, Otavan Kirjapaino Oy) heti sen ilmestyttyä. Mielestäni Riina Björkwall on onnistunut kuvaamaan lapsettomuuden tuskaa erittäin hyvin. Suosittelen kirjaa luettavaksi erityisesti tahattomasti lapsettomien läheisille.

(Kuva: http://maailmamustavalkoinen.blogspot.fi/2009/03/klikkaa-kuvaa.html, 18.6.2013)

Dokumenttisarja: Hartain toive: lapsi

Eräänä viikonloppuna vanhempieni luona avasin digiboksin tallennukset tarkoituksenani katsoa Splash! tai jotain muuta yhtä sivistävää. Kyseistä ohjelmaa ei ollutkaan boksilla, mutta silmiini osui tallennus "Hartain toive: lapsi". Päätin selvittää, mistä on kyse ja katsoinkin ensimmäisen jakson siltä istumalta Yle Areenasta. Tänään katsoin loput Areenassa olleet jaksot. Yksi vielä tulossa.

Kyseessä on ruotsalainen kuusiosainen dokumenttisarja Barn till varje pris? (2011).  Välihuomautus: mielestäni suomennos on lempeämpi meitä lasta toivovia kohtaan. Sarjassa Pia Johansson haastattelee eri tilanteissa perheenlisäystä toivovia ja yrittäviä pareja ja parittomia. Sarjasta käy ilmi, että Ruotsissa itsellinen nainen ei voi hakeutua hedelmöityshoitoihin. Siksi monet lähtevätkin ulkomaille hedelmöityshoitoihin. Lisäksi haastatellaan ihmisiä, jotka ovat puolesta tai vastaan tämän monimuotoisen asian eri osioiden kohdalla. Uusimmassa jaksossa käydään keskustelua sijaissynnytyksistä. Sarja on Ylellä jo toisella kierroksella, ja loppusuoralla kuten monesti muulloinkin innostuessani jostain. Kannattaa katsoa, jos asia millään tavalla koskettaa tai kiinnostaa.

Hänestä tulee Hobitti!

Mahdollinen tuleva lapseni tulee saamaan pitkän, sinisilmäisen ja punatukkaisen tanskalaismiehen geenit!

Otin siis vastaan viime viikolla tarjotut oljet. Eilen jännitti, tänään en malttaisi odottaa syksyä! Töiden jälkeen oli vuorossa viesti- ja puhelinrumba muutamalle lähimmälle. Eräs ystäväni oli kuulemma toivonutkin punatukkaista luovuttajaa - tuleekohan pisamiakin?! Anteeksi rakkaat, kommenttinne menivät jo sekaisin.. Jonkun heidän mielikuvissa punaiset hiukset yhdistettynä minun ominaisuuksiini tuottaa väistämättä Hobitin! An unexpected journey - here we come!


Ehkä yksi sydän tähän väliin: <3

Yllätyspuhelu

Mielessä on ollut monta asiaa, joista kirjoittaa tänne, mutta tämä helle tuntuu estävän järkevien lauseiden muodostamisen.

Tänään sain yllättäin puhelun klinikalta. Henkilökohtainen puhelimeni on töissä äänettömällä, mutta satuin huomaamaan vilkkumisen. Jälleen otin kalenterin kainaloon ja kipitin puhelimen kanssa parkkipaikalle puhumaan rauhassa. Mitähän työkaveritkin ajattelee tästä uudesta lähes viikottaisesta harrastuksestani.. Onpa heilläkin jotain ajattelemisen aihetta.

Muutaman sekunnin aikana ehdin miettiä monta eri syytä puhelulle. Syitä olikin kaksi.

Hän varmisti, että olen saanut psykologin kiinni. Tämä tapahtui viime viikolla. Olin joitain kertoja klinikkakäyntini jälkeen yrittänyt tavoitella psykologia, ehdin jo soittaa klinikallekin varmistaakseni, ettei hän ole kesälomalla. Palasin niin sanotusti sorvin ääreen ja myöhemmin samana päivänä puhelimen näytöllä luki "Psyko soittaa". Silloinkin  harpoin kalenterin kanssa parkkipaikkaa kohti. Psykon kesäloman vuoksi ensimmäinen käynti meni elokuulle saakka.

Sitten se toinen asia. Omahoitajani kertoi, että olivat tilanneet jollekin toiselle asiakkaalle tanskalaisia näytteitä ja samalla kaksi ylimääräistä olkea. Näitä nyt tarjottiin minulle. Joko otan ne vastaan tai sitten ne vapautetaan seuraavan asiakkaan käyttöön. Ei minun toki tarvitse niitä kotipakastimeen ottaa, vaan ne saavat odotella syksyä klinikalla. Niiden pitäisi riittää kahteen hoitokertaan. En tiedä mitään luovuttajasta ainakaan vielä, mutta olisiko sillä lopulta suurta merkitystä? Sisaruksia tässä ei nyt ole huomioitu. Paitsi, jos hoito onnistuu ensimmäisestä yrityksestä ja toinen jää odottamaan mahdollista pikkukakkosfiilistä.

Hurrrjaaa!