"Negatiivisilla ajatuksilla luomme negatiivista todellisuutta"

Sen kummemmin jaarittelematta Apteekin Raskaustestin tulos oli negatiivinen. Hyvää joulua ja onnellista tulevaa vuotta lukijoille! Minulla alkoi nyt yhdenlainen joululoma.



Otsikko on lainattu täältä Oikea asenne. Anneli Vainio. 22.1.2009. Terveyskirjasto.

Repaleisia ajatuksia joulukuussa

Ajatukset ovat viime viikot poukkoilleet ilman päämäärää. Tai ehkä päämääriä onkin ollut useita.

Eilen mieleeni tuli ajatus Clomifenista. Isossa kaupungissa saa apteekissakin erityisen hyvää palvelua. Nimittäin apteekkiketjulla on tapana jakaa 20 pillerin purkki, ja oli mahdollisuus ostaa vain yhden kierron tarpeeseen. Edellisestä hoitokierrosta minulle jäikin loput 15 pilleriä käyttämättä. Lopulta vuosi sitten toimitin ne apteekkiin, vanhentuneina.

Olotilassa en ole havainnut merkittävää muutosta. Vielä pitäisi muutama päivä odottaa ennen kuin on aiheellista käydä testiostoksilla. Olenkin järjestänyt itselleni mukavaa ohjelmaa näille päiville, ettei ajatukset päädy kiertämään kehää.

Pari viikkoa sitten suunnittelin ostavani ristikkolehden, jotta muistiongelmat vähenisivät. Note to self: pelkkä ristikkolehden ostaminen ei näytä vaikuttavan.

Ehkä seuraavalla kerralla onkin jo hoidon tulos selvillä.

Mahalasku

Tässä vaiheessa hieman laskelmaa projektin budjetista.

   320,-     psykokäynnit
   260,-     lääkkeet
   560,-     vauvansiemenet
1.035,-     klinikkakäynnit + hoidot

2.175,-     yhteensä

Kirja: Vauvanpitävä

Emily Giffinin Vauvanpitävä on koskettava ja raikas lapsettomuutta käsittelevä romaani. Kirjassa kuvataan lapsettomuutta usealta kannalta. Yksi on tyytyväinen elämäänsä ilman lapsia. Toinen puolestaan on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen lapsen. Kirjassa ulkopuolisilla riittää näkemyksiä jaettavaksi. Niinhän se tuntuu menevän oikeassakin elämässä. Mielestäni kenenkään ei pitäisi joutua puolustelemaan kantaansa lapsiasiaan, on se kumpaa tahansa.

Tähänkin kirjaan tartuin kirjastossa, koska siskoni sitä aiemmin suositteli. Uskon kirjan koskettavan vapaaehtoisesti lapsetonta yhtä paljon kuin vauvakuumelijaakin.


Emily Giffin: Vauvanpitävä (Baby Proof).WSOY 2011. ISBN: 978-951-0-38199-1

Pennitön ja suruton

Ultrassa näkyi 3 isoa ja yksi hieman pienempi munarakkula. Päätettiin punktiolla puhkaista ja tyhjentää noista kaksi, eli jäljelle jäi kaksi. Punktio tehtiin puudutuksessa ja sain diapamia. Jälkimmäinen ei tainnut vaikuttaa, en ainakaan huomannut eroa. Puudutus ei sattunut, eikä myöskään punktio. Hoitajan pistämä pregnyl (irrotuspiikki) oli kivuliain toimenpide. Myös itse inseminaatio oli nopeaa ja kivutonta. Parin päivän päästä aloitan lugesteronin. Sitä ensin pari viikkoa, ja sitten jatketaan JOS raskaus on alkanut. Parin viikon kuluttua voi sitten tehdä raskaustestin, jos on tarvetta.

Jos hoito ei onnistu, niin saan viettää joululoman ja seuraava yritys ensi vuoden puolella. Inseminaatiota kannattaa kokeilla uudelleenkin, koska lääkkeet vaikuttivat (tällä kertaa) näin hyvin. Jos taas raskaus on alkanut, niin alkuraskauden ultra tuolla klinikalla sitten rv 7-8.

Defenssimekanismi?

Kerroin täälläkin mainitusta muistiongelmastani lääkärille. Tarkoitus oli tarkistaa elokuisen verikokeen kilpirauhastulokset, mutta se sitten unohtui meiltä molemmilta. Kilpirauhasen vajaatoiminta voi kuulemma vaikuttaa muistiin. Kaikki arvot olivat muistaakseni viitearvojen sisällä, joten ehkä kyse ei ole siitä. Lisäksi lääkärini sanoi, että muistin kanssa voi tulla ongelmia, kun mielessä on paljon asioita. En tietoisesti ajattele projektiani kovin paljon. Mutta ehkä alitajuntani työskentelee taukoamatta? Aivot käyvät ylikierroksilla, eikä muistissa vain ole tilaa arkipäiväisille asioille.

Ystäväni huomautti, että muistiongelmat saattavat johtua defenssimekanismeista, jotka "aktivoituvat kun tilanne on liian hankala käsiteltäväksi". Minusta nimittäin tuntuu myös siltä kuin seuraisin tätä projektiani ulkopuolelta. Mikäli joku läheiseni olisi minun tilanteessani, eläisin varmasti enemmän tunteella mukana kuin nyt omalla kohdallani.

Äidilläni on tapana sanoa, että ihminen on psykofyysinen olento. Psyyke ja fysiikka menevät käsikädessä, optimaalisissa olosuhteissa tukien toistansa, mutta hankalissa elämäntilanteissa toisen alkaessa rapistua toinenkin ontuu.

Taidan ostaa ristikkolehden. Eikös niitä suositella ikäihmisille, jotta aivot pysyvät vetreinä?

Uhkapeliä

Onhan tämä tällainen hedelmöityshoitoprojekti melkoista umpihankijuoksua. Lunta voi olla paljon tai vähän. Saattaa olla puuterilunta tai pakkashanki. Olosuhteille ei voi mitään, mutta asenteella voi korjata edes osan. Täytyy olla sopivasti mielenvikainen, että tähän leikkiin ryhtyy!

Olen nappaillut Clomifenia kp3-7 ja pistänyt Menopuria kp8-10. Tänään kävin ultrassa. Tilanne olikin täysin päinvastainen edelliseen kiertoon verrattuna. Ultrassa löytyi peräti viisi (5) isohkoa foliikkelia! Viimeksi tässä alku-ultrassa oli vain yksi, ja sekin pienempi kuin yksikään noista viidestä. Seuraavat päivät toivotaan, että kasvua jatkaisi 1-2 foliikkelia ja muut jäisivät pienemmiksi.

Inseminaatiota ei tehdä, jos foliikkeleja on enemmän kuin kolme. Minusta tuo kolmekin kuulostaa melkoiselta uhkapeliltä. Lähtökohtaisesti tavoitteena olisi saada yksi ihmislapsi. Kahteenkin olen yrittänyt valmistautua henkisesti. Mutta kolme kuulostaa jo extreme urheilulta yhdelle naiselle. Eihän tietysti ole mitään takeita, että yksikään hedelmöittyisi. Minun Universumilla taitaa olla "kaikki tai ei mitään" -mentaliteetti. Joko elimistö ei toimi ollenkaan eikä saada yhtään munarakkulaa kypsymään, tai sitten niitä kypsyy tusina. Luultavasti samoin käy hedelmöittymisen kanssa: joko ei hedelmöity yksikään tai sitten hedelmöittyy kaikki.

Jos foliikkeleita kypsyy liikaa, on mahdollista puhkoa osa. Puudutuksessa mennään jonkin seinämän läpi, ja sitten neulalla puhkotaan ja tyhjennetään ylimääräiset. Jos uskallan tähän operaatioon lähteä. Onneksi on vielä muutama päivä aikaa miettiä, mihin olen valmis.

Dokumentointia

Hormonidementia elää ja voi hyvin. Tänään se nosti päätään töissäkin. Ihmettelin, miksi en ole dokumentoinut erästä viime viikkoista työtehtävää ja ryhdyin tuumasta toimeen. Saadakseni hieman myöhemmin kuulla, että työkaverini on tehnyt kyseisen työtehtävän, siitä on informoitu minua ja olen huomioinut asian. Työminän itsetunto hieman karisi pomon terävän katseen alla.

Eve Mantu suositteli Musta tulee perhe! -kirjassaan KAIKEN dokumentoitia vauva-aikana, koska asiat vain unohtuvat. Näköjään näillä raskautumista edistävillä hormonilääkkeillä on sama sivuvaikutus.

Leuka rintaan...

...ja kohti uusia pettymyksiä.

Maanantain ultran jälkeen Menopur-pistokset eivät ole kasvattaneet johtofoliikkelia eikä limakalvoa. Inseminaatiota ei ollut järkeä tehdä. Ensi kuussa uusi yritys. Kokeilevat pakastaa tälle päivää pestyn sperman, mutta eivät voi taata, että se kestää pakastuksen ja uudelleen sulatuksen.

Huomenna aloitan Primolutin. Seuraavan kierron alkuun sitten viiden päivän Clomifen-kuuri. Siitä jatketaan kolmen perättäisen päivän Menopur-pistoksilla. Tilanne tarkistetaan ultralla. Seuraavassa kierrossa täytyy kuulemma seurata tiiviimmin, vastaako elimistö lääkkeisiin.

PCOS:ssa kuulemma on tyypillistä, että foliikkeli kaiken järjen ja lääketieteen vastaisesti vain lakkaa kasvamasta.

Vaikka en ole uskaltanut toivoa, niin olihan tämä pettymys.

Unohtamisen sietämätön keveys

Minulla on pohjaton muisti, kun kyseessä on numerosarjat. Näköjään kipu on helpompi unohtaa. Muistan aukiolotutkimuksen sattuneen, mutta en muista sattuiko inseminaatio. Tarkemmin ajateltuna koko neljän vuoden takainen inseminaatio on tyhjä aukko muistissani.

Kukaan ei ole suositellut ottamaan mukaan saattajaa, joten ehkä luotan operaation kivuttomuuteen.

Tyyntä myrskyn edellä?

Terveisiä ultrasta. Johtofoliikkeli (eli juuri se munarakkula, jonka olisi tarkoitus hedelmöittyä) oli halkaisijaltaan n.11mm ja limakalvon paksuus n.5mm. Kumpaakin pyritään vielä kasvattamaan Menopur-pistoksilla. Pistän itse myös Pregnylin, jotta ovulaatio saataisiin inssi-päivään. Tilanne näytti käsittääkseni kohtalaisen hyvältä, enää ei ultrata ennen inseminaatiota.

Tuntemusten puutteesta ei kuulemma tarvitse huolehtia. Munasarjoja ei stimuloida normaalia kiertoa enempää, eikä nämä lääkkeet suurimmalle osalle aiheuta hormonimyrskyä.

Jännittävää miten eri tavalla tämä menee edelliseen kertaan verrattuna. Silloin hormonit saivat aikaan henkisen auringonpimennyksen. Ja hormoneja tarvittiin huomattavasti vähemmän kuin nyt. PCOS-tyyppisyys vaikuttaisi vähentyneen, joten siitä ei johdu lisääntynyt hormonilääkitysten tarve. Onko hedelmällisyydessä voinut tapahtua näin paljon muutosta (huonompaan suuntaan) neljässä vuodessa?

Läpi repaleisen lokakuun

Lokakuun loppu häämöttää. Mitä lähemmäs mahdollinen inseminaatio tulee, sen vähemmän asiaa ajattelen. En ehkä uskalla ajatella. Entä jos Menopur-piikitykset eivät ole vaikuttaneet toivotulla tavalla? Ei tunnu siltä, että jotain olisi tapahtunut. Mielialatkaan eivät ole suuresti vaihdelleet. Ultraa jännityksellä odottaen.

Aika kultaa muistot

Muistin kärsineeni kuukautiskivuista silloin, kun vielä kärsin kuukautistakin. Mutta en muistanut, että kivut on näin kovia. Viime päivät on menneet vahvoilla kipulääkityksillä ja kauratyynyjä lämmittäen. Onnistuin käräyttämään yhden kauratyynyistäni mikrossa, koska olin unohtanut sopivan lämpötilan tai lämmityksen keston. Luulen, etteivät liekit olleet kovin kaukana. Ainakin vaalea kangas muuttui ruskeaksi.

Olin myös unohtanut vihaavani kuukautissiteitä. Tuli mieleeni kuinka ikävältä vaipat mahtavat tuntua pienten ja suurten mielestä. Täytyi kaivaa kuukuppi kaapin perukoilta. Kuukuppia suosittelen lämmöllä jokaiselle. Erityisesti, jos tykkää liikkua tai vaikkapa uida.

Sydämentykytyksiä sain apteekissa. Menopur ei kuulunut lähiapteekkini vakiovalikoimaan, mutta onneksi osasivat ohjata sellaiseen, jossa kuului. Ensimmäinen pistos meni yllättävän helposti. Sen jälkeen oikealla puolen vatsan seudulla on ollut pinkeä tunne, aivan kuin olisin tehnyt toispuoleisesti vatsalihasliikkeitä.

Hormonidemoni ja muita diagnooseja

Kesällä helle sulatti aivot ja esti järkevien lauseiden muodostamisen. Nyt ongelma ei ole enää lauseiden muodostamisessa, eikä helteessä. Järkevät ajatukset ovat historiaa. Unohdan päivittäin kaikenlaisia asioita. Olen jo viidesti lähtenyt kauppaan ostamaan piimää. Kertaakaan en ole ostanut.

Edellisen klinikkakäynnin myötä aloin syyttää lamaantuneita aivoja. Jos jossain osassa aivoista on lamaantumista, miksei muissakin osissa? Lamaantuneiden aivojen lisäksi olen kuullut puhuttavan raskausdementiasta, tunnetaan myös nimellä rade. Kai nämä hormonilääkitykset voivat saada aikaan vastaavaa? Kyseessä täytyy siis olla hormonidementia, tuttavallisemmin hode.

Ystäväni huomautti, että lyhennys hode voi kuvastaa myös hormonidemonia. Se lienee väistämätön näiden lääkkeiden vaikutuksen alaisena. Mielestäni tämä jälkimmäinen hode ei kuitenkaan ole päässyt vielä kovin pahaksi.

Toivottavasti huomenna muistan palauttaa lainaamani kirjat kirjastoon.

Ei esteitä

Sain vihdoin psykologin lausunnon käsiini.

Hänen mielestään olen miettinyt tarkoin lapsen hankkimista ja isättömyyden merkitystä. Ystäviltä ja siskoltani saan tukea. Ja uskon vanhempieni suhtautuvan myönteisesti, kunhan heille asiasta kerron. Jotain oleellista hän siis oli unohtanut kirjoittaa muistiinpanoihinsa.

Ajatukseni lapsen saamisesta vaikuttavat realistisilta ja olen perehtynyt lahjasolukysymyksiin kattavasti. Keskustelussa ei ollut noussut esille asioita, jotka estäisivät hoitojen aloittamisen.

Eli ilmeisesti psykologin käynnit menivät paremmin kuin luulin.

Lamaantuneet aivot

Ultrassa kävi ilmi, että limakalvo on ohuehko (mutta ei täysin olematon) ja PCOS-tyyppisyys näyttäisi hieman vähentyneen tässä vuosien aikana (itsekin huomasin eron joitain vuosia sitten saamiini ultrakuviin). Lääkärin mielestä tilanne näytti ihan hyvältä. Se, että kuukautisia ei näy, johtuu joko siitä, että haimani tuottaa liikaa insuliinia tai sitten aivoissa hippopotamus (tai jokin muu villieläin) on lamaantunut. Tai sitten laskuvesi on huonossa suhteessa Otavaan nähden.

Hoitosuunnitelmaa päivitettiin. Nyt kokeillaan herätellä elimistöä (ja lamaantunutta osaa aivoissa) Primolut-keltarauhashormonikuurilla. Clomifenia ei tulla käyttämään, koska se ohentaa limakalvoa. Menopur-pistoksia puolestaan lisätään. Ne aloitetaan aiemmin, toisena kiertopäivänä (kp2) ja pistetään joka toinen päivä, yhteensä neljä kertaa. Sen jälkeen katsotaan tilanne ultralla. Tarvittaessa jatketaan Menopur-pistoksia, tai sitten siirrytään inseminaatioon.

Tämän jälkeen kertasimme vielä hoitajan kanssa, miten Menopur-lääke sekoitetaan ja pistetään. Periaate on nyt selvä, käytäntöä odotan kauhulla. Akrobaatiksi ei kuitenkaan tarvitse ryhtyä, koska enää nykyään pistoksia ei laiteta pakaraan.

Ja elämä tapahtuu sinä aikana

Nyt tiedän, miten määrittelisin vauvakuumeen. Se on kuin tulivuori. Magman sijaan sisällä kytee hoivavietti, joka odottaa tilaisuutta levitä ympärille.

Jos projektini ei onnistu, purkaisin mielelläni hoivaviettiäni ystävien ja sukulaisten pienokaisiin.

Suunnitelma C

Kuten jo aiemmin mainitsin:

Suunnitelma A ei toiminut. Minipillereiden lopettaminen ei saanut mitään aikaan.

Suunnitelma B ei toiminut. Terolut-kuuri ei saanut mitään aikaan.

Suunnitelma C on hautumassa. Soitin omalääkärilleni. Varattiin aika ultraan ja samalla mietitään miten edetään. Vaihtoehtoja on kaksi. Joko hormonitoimintaa herätellään e-pillereillä, joita hän ei kuitenkaan suosittele migreenin takia. Tai sitten aiheutetaan vaihdevuodet kemiallisesti. Mitä se sitten tarkoittaakaan. En suoranaisesti innostunut kummastakaan vaihtoehdosta. Elimistöllä on vielä muutama päivä aikaa herätä ennen kuin siirrytään seuraavaan suunnitelmaan.

Kirja: Musta tulee perhe!

Siskoni silmiin oli osunut kirjastossa kirja nimeltään Musta tulee perhe! Hän oli lukenut kirjan taustan ja laittanut takaisin hyllyyn. Hetken kuluttua hän tarttui kirjaan uudelleen ja lisäsi lainattavien kirjojen kasaan.

Päätin kaivaa kirjan käsiini, kun siskoni kertoi siitä minulle. Kävelin kirjastoon ja lopulta löysin etsimäni. Ahmin ensimmäiset 50 sivua yhdeltä istumalta. Seuraavana iltana vanhempani tulivat kylään ja kerroin äidille kirjasta. Siskoni oli jo ehtinyt hehkuttaa kirjaa hänelle. Oli äitini vuoro tarttua kirjaan. Hän luki sen kannesta kanteen samantien. Lukiessaan hän laittoi Post-it lappuja mielestään tärkeimpien asioiden kohdalle. Niitä meni melkein koko nippu.

Kirja herätti monia ajatuksia ja antoi uusia näkökulmia jo olemassa olleisiin ajatuksiin. Yksi suurin oivallus tapahtui synnytysmietteideni kohdalla. Olen tähän saakka ajatellut, että en halua ketään mukaani synnytykseen. Tapahtuma saattaa kuitenkin venyä ja aika käydä pitkäksi. Tätä täytyy miettiä lisää, jos tulee ajankohtaisemmaksi.

Keskittymiseni hieman herpaantui siinä vaiheessa, kun kirja alkoi herätellä vauva-arjesta. Se tuntuu tässä vaiheessa vielä liian kaukaiselta, että saisin niistä kappaleista mitään irti. Palaan kirjan näihin osioihin ehkä myöhemmin.

Pari kappaletta on omistettu läheisille. Heitä suositeltiin puntaroimaan omaa elämäntilannettaan ja sitä, millä tavalla ovat valmiita tai halukkaita osallistumaan läheisen muuttuvaan elämäntilanteeseen. Pakko ei ole, jos tuntuu ylivoimaiselta. Kuulemma se sama ihminen on äitiyden alla edelleen, vaikka onkin hieman eksynyt myös häneltä itseltään.

Harmi, ettei kirjaa enää saa ostettua mistään. Laitoin kyselyä useampaankin kirjakauppaan sekä kustantamoon, lisäpainosta ei ole luvassa. Tähän kirjaan tulen varmasti tarttumaan useammankin kerran, jos projektistani syntyy ihmislapsi.

Eve Mantu: Musta tulee perhe! Voimakirja yksin odottavalle. Jyväskylä, Helmi Kustannus 2006. ISBN 978-951-556-108-4 (Suomalaisen Kirjakauppa)

Lisäksi Eve Mantu on kirjoittanut kirjan ympärille blogia, joka sittemmin on hiljentynyt.

Nostankin vielä tähän loppuun koskettavan tekstin tuolta blogista, Isi on pitkällä matkalla. Juuri noiden mietteiden edessä tulen olemaan heikoimmillani. 

Kirja: Vauvaa vailla

Klinikan ensikäynnillä hoitaja suositteli lukemaan Terhi Koulumiehen Vauvaa vailla -kirjan. Nyt luettuani ymmärrän, miksi hän suositteli kirjaa. Tunnistin monia ajatuksia ja tuntemuksia tältä hoitokierrokselta, joitain aikaisemmalta. Itse prosessia kuvattiin totuudenmukaisesti. Nyt vasta oikeastaan ymmärsin psykologin käyntienkin tarkoituksen.

Kirjaa lukiessa heräsi myös muutama jo aiemmin mielessä käynyt ajatus.

Kirjassa kuvataan hyvin ensimmäistä piikityskokemusta. Edellisellä hoitokierroksella piikit pisti aviomieheni ja minä odotin silmät kiinni hengitystä pidättäen. Ei se muistaakseni sattunut. Henkistä kanttia täytyy kerätä, että kykenen itse pistämään itseäni. Parilta kaveriltani jo kysyin, mutta kumma kyllä he eivät ilmoittautuneet vapaaehtoisiksi.

Toinen herännyt ajatus koskee mahdollista tulevaa parisuhdetta. Olen jo vuosia miettinyt, millainen mies minun tulisi elämääni valita (minun valinnastanihan se yksinomaan on kiinni). Koska toivon saavani lapsia, olisi puolison syytä jakaa tämä toive. Mutta koska sairauteni vuoksi on epävarmaa tuleeko raskaus koskaan onnistumaan, olisi mielestäni harhaanjohtavaa antaa miehen uskoa, että tulemme saamaan yhteisiä lapsia.


Tätäkin kirjaa voisin suositella myös lapsettomuushoidoissa käyvien läheisille, jos haluavat ymmärtää enemmän hoidoista.

Terhi Koulumies: Vauvaa vailla. Jyväskylä, Atena Kustannus Oy, 2007. ISBN 978-951-796-507-1

Vauvakuume on ruma sana

Vauvakuume on mielipiteitä jakava asia. Vai olotila?

Ne, joita vauvakuume ei ole koskettanut, usein vähättelevät olotilaa. Heidän mielestään raskaus onnistuu heti, kun stressaaminen ja yrittäminen lopetetaan. Käyhän niin joillekin. Tästä asiasta en tilastoja löytänyt, ei taida olla olemassakaan. Aivojen kääntäminen off-asentoon ei ole aivan helppoa. Järkeily on vaikeaa, kun mielen valtaa pelko. Onko jotain enemmänkin vialla? Mitä enemmän pelottaa, sen pakkomielteisempi suhtautuminen asiaan tulee.

Tämän projektini aikana minua on ahdistanut lukea tai kuulla tuollaisesta pakkomielteisestä vauvakuumeilusta. Olen elänyt sen, eikä se ollut kivaa. Kuka tahansa vaihtaisi sen tuntemuksen keveämpään vaihtoehtoon. Hyväntahtoiset "älä stressaa" -kommentit aiheuttavat lisää stressiä, ja sen lisäksi pahaa mieltä. Mikseivät ihmiset kerro, miten stressaaminen käytännössä lopetetaan?

Olen aloittanut ajatustyöskentelyn hyvissä ajoin. Pyrkinyt tuohon keveään suhtautumiseen. Olen valmistanut itseäni siihen, etteivät hoidot ehkä tuotakaan toivottua tulosta. Sinisilmäisesti en kuitenkaan varautunut siihen, ettei kroppa toimi millään tavalla. Kuukautiset eivät alkaneet, kun lopetin minipillerit. Eivätkä alkaneet myöskään Terolut-kuurilla. Odotellaan, odotellaan.

Odotellessa saatan kokeilla vyöhyketerapiaa. Ja miettiä voiko tanskalaisia vauvansiemeniä myydä kirpputorilla. Ehkä syön myös puoli litraa jäätelöä.

Kulissit kuntoon

Projektiin liittyviä papereita on jo tähän mennessä kertynyt pieni läjä, ja oletettavasti lisää on tulossa (ainakin se psykologin lausunto). Löytyy hoitosuunnitelmaa, useampi resepti, labratuloksia, laskuja, kuitteja, epikriisiä, hoitohinnastoa ja pari sivua lakitekstiä. Järjestyksen ihmisenä (toim.huom. valikoiva ominaisuuteni) epämääräinen läjä papereita hermostuttaa, ne täytyy saada ojennukseen. Syksyyn kuuluu toimistotarvikkeiden hypistely kaupassa, mutta tällä hetkellä ei ole tarvetta harpille tai lukuvuosikalenterille. Siispä ostin projektikansion! Tuollaiseen esitekansioon on helppo kerätä kaikki projektiin liittyvät paperit ja se on kätevä napata mukaan, kun lähtee klinikalle. Täysin perusteltu hankinta, eikö totta!

Kylvöjuhla

Yleensä syksyllä vietetään sadonkorjuujuhlia, mutta minä järjestinkin muutamalle ystävälleni hedelmällisyysjuhlat näin kylvökauden alkuun. Kyseessä ei ollut aivan samanlainen spektaakkeli kuin Vaihtamalla paranee -leffan raskautumisbileet. Nautittiin viinistä, musiikista ja hyvästä seurasta. Vaikka etukäteen heitin ilmoille ehdotuksen alias-pelistä hedelmöityshoitoteemalla, ei tarkoituksena oikeasti ollut puhua pelkästään projektistani. Asian ympärillä kuitenkin pyörittiin useammankin kerran illan aikana.

Aina vain jaksan ihmetellä kuinka ihania ihmisiä elämässäni onkaan! <3


Täytyisi useamminkin tehdä tikusta asiaa ja järjestää "kissanristiäiset", jotta saisi ystävät kasaan. Suosittelen lämpimästi. Muita hyviä syitä voisi olla uudet kengät, ensimmäiset kudotut villasukat, tai vaikka 10 km juoksulenkki.

Psykologian sulattelua, osa 2

Toinen psykologin käynti oli hieman kevyempi kuin ensimmäinen. Keskustelun sisältö vaatii ehkä hieman pureskelua ja sulattelua ennen kuin saan siitä kaiken tarvitsemani irti?

Itsekkäästi edelleen riistän mahdolliselta tulevalta lapseltani isän. Lapsi tulee kipuilemaan isättömyyttä ja esittämään kysymyksiä. Hän tulee kahdetimaan kerho- ja koulukavereita, jotka tekevät isiensä kanssa kaikkea kivaa. Ja vaikka voin tehdä lapseni kanssa kaikkea sitä, mitä isäkin (olen siis feministi!!) - esimerkiksi käydä kalassa tai pelata jalkapalloa - niin lapsi tarvitsee miehen katsetta. Katsetta, joka kertoo miten asioihin reagoidaan miehenä. Katsetta, jossa on ihailua. Tuon mystisen katseen lisäksi isän läsnäolo on erilaista kuin äidin.

Toivon osaavani valita ystävistäni tai lähipiiristäni sellaisen miehen, joka haluaisi olla mahdolliselle lapselleni kummi-ihminen. Miehen, joka on kiinnostunut hänen elämästään ja tekemisistään kaikissa elämänvaiheissa.

Näiltä psykologin käynneiltä odotin saavani työkaluja käsitellä asiaa lapsen kanssa, eri ikävaiheissa. Vastauksia ei kuulemma ole. Suositteli olemaan rehellinen asiasta. Ja olemaan suvaitsevainen roolimalli. Jos hyväksyn erilaisuuden ympärilläni, on lapsen helpompi hyväksyä oma erilaisuutensa isättömänä lapsena.

Murrosiässä lapsi todennäköisesti tulee kipuilemaan isättömyyttään eniten. Vaatimaan vastauksia siitä millainen henkilö "isä" on. Silloin tulen olemaan heikoimmillani, koska minulla ei ole antaa muita vastauksia kuin ne, jotka itse olen luovuttajasta saanut.


Lopuksi hän suositteli paria kirjaa

- Tuula Kasanen: Kenen lapsi? Kustannusossakeyhtiö Otava, 2006
Jännittävää, että olen ostanut kyseisen kirjan entisessä elämässä lapsettomuushoitojen aikaan. Myönnän, että en ole lukenut kirjaa. Olen heittänyt kirjan jo menemään, mutta siskoni on kaikessa viisaudessa säilyttänyt sitä tätä hetkeä varten!

- Satukirja, jonka nimeä tai tekijää ei muistanut, mutta jossa eläintarinoiden kautta käsitellään erilaisin menetelmin syntyneitä perheitä. Adoptiota, lahjasoluja, IVF ja ihan lapsettomuuttakin. Kommenttia kehiin, jos joku tietää mistä kirjasta on kyse!

Matematiikkaa

Pariskuntien matemaattiset taidot ovat usein vajavaisia tai sitten he pyrkivät uudenlaiseen matemaattiseen ratkaisuun:
1+1=3

Ei tämä minunkaan projektini vakuuta insinööriopintojen tuloksista:
1+0=2

Tähän saakka olen yrittänyt muistaa, että matematiikka saattaa olla hyvinkin järkevää ja lopputulos voi olla loogisin mahdollinen:
1+0=1

Olen kuvitellut miettineeni asiaa paljon ja monelta kannalta, mutta paljon olen jättänyt miettimättä. Suurin syy on siinä, että raskautuminen sairauteni kanssa ei ole ollenkaan varmaa (ei toki muutenkaan), ja olen pyrkinyt pysymään jalat maassa. Herättämättä liikaa toivoa itsessäni. Etten putoa korkealta, kun (jos) hoidot eivät tuota toivottua tulosta. Toisaalta toivottu tulos on myös se, että saan jonkin vastauksen mieltäni askarruttavaan asiaan. Jos lopputulos on tuo viimeisin matemaattinen kaava, voin alkaa etsiä uutta suuntaa elämääni. Uusia unelmia.

Ehkä siksi psykologin kanssa keskustellessa tuli itsekäs olo. En ole uskaltanut ajatella kovinkaan paljon sitä mahdollisuutta, että hoidot onnistuisivat. Kun psykologi nyt kuitenkin pakotti katsomaan kauemmas, lähes mahdottoman kauas, huomaan jalkojeni hieman irronneen maasta.

Yhdelle ystävistäni lupasin jo keväällä, etten mene täysin rikki, jos hoidot eivät onnistukaan. Saatan pian tarvita ankkurin.

Ripaus mustaa (tai ehkä sittenkin värikästä) huumoria tähän päivään. Toinen ystäväni kysyi tänään olenko ajatellut mitä teen, jos hoidot eivät onnistukaan. Lupasin siinä tapauksessa hankkia silarit ja hakeutua Big Brotheriin.

Oikeasti luultavasti suren jonkin aikaa. Sen jälkeen saatan matkustella tai ottaa laulutunteja. Tai ehkä hurahdan liitovarjoiluun.

Psykologiaa ja piruja, osa 1

Ensimmäinen psykologin käynti takana. Yllätyin kuinka raskas kokemus se oli.

Pääasiassa keskityttiin siihen, että olen yksin. Täysin yksin. Kuinka raskasta tulee olemaan, koska olen yksin. Ja mitä jos sairastun, miten sitten selviydyn. Jos vauvan rytmit ovat sekaisin, ja pitäisi jaksaa töissä. Jos olen väsynyt. Tai kuumeessa. Tai ajan kolarin ja joudun sairaalaan. Tai kuolen. Piruja maalattiin seinille oikein urakalla. Ja ymmärrän toki syyn. Mutta voihan normaalikin pariskunta joutua tilanteeseen, että toinen on yksin. Tai molemmat kuolee yllättäin. Suositteli selvittämään onko perheessäni tai ystävissäni sellaista ihmistä, joihon voin tarvittaessa turvautua - tiukan paikan tullen.

Lisäksi verkostoni on suppea. Oikeastaan hän laski verkostooni vain kanssani samalla paikkakunnalla asuvat ystävät, joiden kanssa olen mielestäni paljon tekemisissä. Viikottain ei ole paljon. Päivittäin olisi riittävästi. Jälleen ymmärrän, että mitä enemmän ollaan tekemisissä, sen läheisempiä ollaan ja kynnys pyytää (tai tarjota) apua on pienempi. Taidan olla jonkin verran erakko, koska viihdyn itseksenikin enkä aivan päivittäin jaksa olla sosiaalinen.

Lopuksi puhuttiin hieman myös siitä, miten lapsi tulee kokemaan isättömyyden. Siitä enemmän seuraavalla tapaamisella.

Kaikkiaan tuli itsekäs olo. Niin kuin olisi kertakaikkisen väärin haluta vanhemmaksi yksin. Ymmärrän tietysti, että asioita on syytä miettiä. Kaikista näkökulmista. Erityisesti mahdollisen lapsen kannalta. Ehkä noiden psykologin tapaamisten tarkoitus on erotella jyvät akanoista - saada epävarmat luopumaan projektista.

Iltakävely koiran kanssa vesisateessa kevensi vähän oloa. Samana iltana en jaksanut keskustella tapaamisesta muuta kuin äitini kanssa, mutta seuraavana päivänä käydyt keskustelut siskoni ja läheisten ystävieni kanssa auttoivat myös. Pirut maalataan piiloon valoisammilla ajatuksilla ja fiiliksillä.

Se on tie elämän

Viime viikkoina olen miettinyt onko elämässä mitään järkeä. Kaikki meistä syntyy kuollakseen jonain päivänä. Kukaan ei tiedä omaa tai läheistensä hetkeä. Ei syntymälle, eikä kuolemalle.

Syvissä mietteissä on siis uitu. Hieman jännittää näiden pohdintojen jälkeen mennä keskustelemaan psykologin kanssa. Onhan hän varmasti kuullut kaiken ja enemmänkin, mutta kuvittelin valmistautuvani ensimmäiseen tapaamiseen hyvin ja puhkuvani innosta. En ole edes muistanut miettiä, miten minun ja lapsen elämään vaikuttaisi se, ettei perheessä ole isää.

Jotain sentään olen saanut aikaan. Kävin labrakokeissa, joihin sain lähetteen jo keväällä. Melkoista laskelmointia noiden labrojen ajoittaminen. Kilpirauhaskokeet pitää ottaa klo 8-12. Ja muistaakseni prolaktiini klo 10-14. Vahingossa satuin käymään yhdentoista aikoihin. Enpä edes tiennyt tuota etukäteen. Vaihteleekohan nuo suositukset laboratoriokohtaisesti.

Asioiden edelle

Minulla on toisinaan tapana mennä ajatuksissani asioiden edelle. Niin tälläkin kertaa.

Luin Olga Temosen blogia ja erityisesti tämä kirjoitus sai minut tunteelliseksi.

"Katselin auringonlaskussa ihanalta näyttävää kesää ja meidän tilaa ja mietin että ollappa lapsi tällaisessa paikassa. Kävi oikein kateeksi meidän tyttöjä, heidän elämänsä on niin huoletonta ja hauskaa juuri nyt, eikä tekemistä puutu."

Kuten olen aiemmin kirjoittanut, olen viettänyt lapsuuteni maalla. Muistot ovat pelkästään hyviä. Pihalla sai huoletta juoksennella. Kunhan varoi traktoreita heinätöiden aikaan. Silloin ei tarvinnut huolehtia punkeistakaan, vaan pitkässä heinässä uskalsi kirmata sisarusten ja serkkujen kanssa. Pihalla oli paljon tilaa leikkiä piilosta. Talvisin pihasta löytyi pulkkamäki, kun lumet aurattiin samaan kasaan. Jonain talvena meille tehtiin jopa oma pieni luistinrata pellolle.

Täytyy myöntää, että saman huolettomuuden tahtoisin antaa omille lapsilleni tämän betoniviidakon sijaan. Itsekin olen rauhallisimmillani elämäni lähteillä, keskellä peltoja.


Parin viikon kuluttua on ensimmäinen psykologin käynti. Siitä se sitten alkaa!

Hidas heinäkuu

Heinäkuu on mennyt syksyä odotellessa.

Suunnilleen kuukauden kuluttua jätän minipillerit pois ja elimistöä aletaan valmistella ensimmäistä hoitoa varten. Viime viikolla kävin ostamassa foolihappolisää. Terveyden Tukipilarit -radio-ohjelmassa (nykyään Terveyden Avaimet) Paula Heinonen on suositellut foolihappolisää jo siinä vaiheessa, kun vasta suunnittelee raskautta.

Aloitin sentään työstämään klinikalta saatuja "kotitehtäviä".

Viikonloppuna kävin ystäväperheellä kylässä. Sain tilaisuuden haastatella vanhempia siitä kuinka uusperheen lapset tulevat keskenään toimeen. Näinhän sen toki itsekin. Jos en tietäisi, en olisi huomannut, että eivät ole saaneet samoja geenejä. Samalla tavalla nahistelivat kuin muutkin sisarukset. Ja kuitenkin pääasiassa sulassa sovussa viilettivät menemään. Asiasta ovat puhuneet paljon ja avoimesti. Vanhempien silmissä ja sydämessä kaikki lapset ovat samalla viivalla, mutta nyt sukulaiset ja tuttavatkin ovat alkaneet huomata, että lapsista on tullut sisaruksia. Ystäväpariskunta puolestaan täydentää ja tukee toisiaan. Ovat kuin toistensa puuttuvat palaset. Molemmat ovat nähneet elämää, mutta se ei ole estänyt heitä lopulta päätymästä saman katon alle, yhdeksi perheeksi.

Sydän pakahtuu

Tiedättekö sen tunteen, kun näkee ihastuttavan ihmislapsen, joka koskettaa sydäntä samantien?

Eilen ravintolassa pieni pellavapäinen poika tuijotti minua pitkään. Hymyilin hänelle. Isänsä sanoi hänelle jotain, vieraalla kielellä. Poika tuijotti minua siihen asti, kunnes poistuin ravintolasta. Välillä käänsi päänsä isäänsä kohti, mutta katsoi aina uudelleen. Sydämeni suli ja olin myyty!

Tänään näin taloyhtiömme leikkikentällä polvenkorkuisen pienokaisen leikkimässä isänsä kanssa. Luulen hänenkin olleen poika. Hänellä oli päässään sydvesti (tämän sanan opin siskoltani) ja hän näytti suloiselta taapertaessaan sadehattu päässään vesisateessa. Sydämeni suli jälleen.

En malttaisi odottaa syksyä!

Pulpahteleva mieli

Projektiin liittyviä ajatuksia pulpahtelee mieleen päivittäin.

Eräänä päivänä töissä iski jälleen migreeni. Migreenini johtuvat pääsääntöisesti stressistä. Työstressiin on hyvin vaikea vaikuttaa. Olen antanut itseni ymmärtää, että raskausaikana on syytä välttää turhia kemikaaleja, kuten migreenilääkkeitä. Ajatuksia korvaavista lääkintätavoista otetaan vastaan! Äitini suositteli kiinnittämään huomiota ruokailutottumuksiin, useat migreenistä kärsivät ovat saaneet migreeninsä kuriin välttämällä joitain ruoka-aineita.

Tämän jälkeen tuli mieleeni kuukautiset. Minulla ei ole ollut kuukautisia yli kahteen vuoteen. Ei sen jälkeen, kun migreenien lisäännyttyä vaihdoin Yasmin-pillerit Cerazette-pillereihin. Ensimmäisenä murehdin tulevia kuukautiskipuja. Niitähän ainakin on luvassa, jos hoidot eivät onnistu. Kipujen takia olenkin napsinut pillereitä. Aluksi e-pillereitä usean liuskan sarjoissa ja nykyään minipillereitä taukoamatta. Kaapista löytyy edelleen lämmitettävä kauratyyny, johon voi luottaa kaikkien kiputilojen aikana. Kipujen yli päästyäni aloin miettiä, miten niiden kuukautisten kanssa toimitaankaan! 

Viime viikolla yhtäkkiä kesken työpäivän päähäni jysähti ajatus sektiosta. Muistelen kuulleeni, että sektion jälkeen ei saa nostaa tai kantaa mitään isoa. Saako edes vauvaa? Miten sitä sitten selviytyy yksin pienen lapsen kanssa?! Ystäväni lohdutti, että lasta sentään saa kantaa.

Äitiäni huolettaa koirani ulkoilutus iltamyöhällä. En ollut tätäkään kovin paljon murehtinut. Koirani varmasti sopeutuu uuteenkin rytmiin. Kunnes muistin muutaman viikon takaisen herätyksen aamuyöllä. Koirani ei turhaan herätä keskellä yötä. Eikä aamullakaan hätäile suotta ulos. Eli yöllinen herätys tarkoittaa, että on tosi kyseessä. Silloin on pakko liikkua. Mitenkäs sitten toimitaan, kun vauva nukkuu? Äitini mielestä ainoa ratkaisu on muuttaa rivitaloon. Tätä täytyy vielä pohtia. 

En suinkaan mene asioiden edelle näitä asioita miettiessäni. Ehkä täytyy kuitenkin odottaa syksyn inseminaatiota ennen kuin nämä ongelmat kasvavat ylitsepääsemättömiksi päässäni. 

Toisaalta juhannus herätti myös jännittävän ajatuksen: mikäli ensimmäinen inseminaatio onnistuu ja kaikki menee paremmin kuin hyvin, vuoden kuluttua pienokainen on jo syntynyt! 

Kirjallisuus: Maailma Mustavalkoinen

Huomasin, että Helsingin Sanomat julkaisee kesän aikana PNG:n Maailma Mustavalkoinen -sarjakuvia.

(Maija Aalto, 17.6.2013, artikkeli "Kun lapsen kuolemasta ei voi puhua, siitä voi piirtää", Helsingin Sanomat)

En enää muista kenen suosituksesta päädyin seuraamaan Maailma Mustavalkoinen -blogia keväällä 2009, mutta koukkuun jäin välittömästi. Toisinaan itkin, kun sarjakuvan sanoma kuvasti omia tunteita täydellisesti. Toisinaan nauroin - mustahuumori on se, mikä kantaa minua surun yli.

Ostin kirjan (PNG, 2010, Maailma Mustavalkoinen - sarjakuvia lapsettomuuden surusta, Otavan Kirjapaino Oy) heti sen ilmestyttyä. Mielestäni Riina Björkwall on onnistunut kuvaamaan lapsettomuuden tuskaa erittäin hyvin. Suosittelen kirjaa luettavaksi erityisesti tahattomasti lapsettomien läheisille.

(Kuva: http://maailmamustavalkoinen.blogspot.fi/2009/03/klikkaa-kuvaa.html, 18.6.2013)

Dokumenttisarja: Hartain toive: lapsi

Eräänä viikonloppuna vanhempieni luona avasin digiboksin tallennukset tarkoituksenani katsoa Splash! tai jotain muuta yhtä sivistävää. Kyseistä ohjelmaa ei ollutkaan boksilla, mutta silmiini osui tallennus "Hartain toive: lapsi". Päätin selvittää, mistä on kyse ja katsoinkin ensimmäisen jakson siltä istumalta Yle Areenasta. Tänään katsoin loput Areenassa olleet jaksot. Yksi vielä tulossa.

Kyseessä on ruotsalainen kuusiosainen dokumenttisarja Barn till varje pris? (2011).  Välihuomautus: mielestäni suomennos on lempeämpi meitä lasta toivovia kohtaan. Sarjassa Pia Johansson haastattelee eri tilanteissa perheenlisäystä toivovia ja yrittäviä pareja ja parittomia. Sarjasta käy ilmi, että Ruotsissa itsellinen nainen ei voi hakeutua hedelmöityshoitoihin. Siksi monet lähtevätkin ulkomaille hedelmöityshoitoihin. Lisäksi haastatellaan ihmisiä, jotka ovat puolesta tai vastaan tämän monimuotoisen asian eri osioiden kohdalla. Uusimmassa jaksossa käydään keskustelua sijaissynnytyksistä. Sarja on Ylellä jo toisella kierroksella, ja loppusuoralla kuten monesti muulloinkin innostuessani jostain. Kannattaa katsoa, jos asia millään tavalla koskettaa tai kiinnostaa.

Hänestä tulee Hobitti!

Mahdollinen tuleva lapseni tulee saamaan pitkän, sinisilmäisen ja punatukkaisen tanskalaismiehen geenit!

Otin siis vastaan viime viikolla tarjotut oljet. Eilen jännitti, tänään en malttaisi odottaa syksyä! Töiden jälkeen oli vuorossa viesti- ja puhelinrumba muutamalle lähimmälle. Eräs ystäväni oli kuulemma toivonutkin punatukkaista luovuttajaa - tuleekohan pisamiakin?! Anteeksi rakkaat, kommenttinne menivät jo sekaisin.. Jonkun heidän mielikuvissa punaiset hiukset yhdistettynä minun ominaisuuksiini tuottaa väistämättä Hobitin! An unexpected journey - here we come!


Ehkä yksi sydän tähän väliin: <3

Yllätyspuhelu

Mielessä on ollut monta asiaa, joista kirjoittaa tänne, mutta tämä helle tuntuu estävän järkevien lauseiden muodostamisen.

Tänään sain yllättäin puhelun klinikalta. Henkilökohtainen puhelimeni on töissä äänettömällä, mutta satuin huomaamaan vilkkumisen. Jälleen otin kalenterin kainaloon ja kipitin puhelimen kanssa parkkipaikalle puhumaan rauhassa. Mitähän työkaveritkin ajattelee tästä uudesta lähes viikottaisesta harrastuksestani.. Onpa heilläkin jotain ajattelemisen aihetta.

Muutaman sekunnin aikana ehdin miettiä monta eri syytä puhelulle. Syitä olikin kaksi.

Hän varmisti, että olen saanut psykologin kiinni. Tämä tapahtui viime viikolla. Olin joitain kertoja klinikkakäyntini jälkeen yrittänyt tavoitella psykologia, ehdin jo soittaa klinikallekin varmistaakseni, ettei hän ole kesälomalla. Palasin niin sanotusti sorvin ääreen ja myöhemmin samana päivänä puhelimen näytöllä luki "Psyko soittaa". Silloinkin  harpoin kalenterin kanssa parkkipaikkaa kohti. Psykon kesäloman vuoksi ensimmäinen käynti meni elokuulle saakka.

Sitten se toinen asia. Omahoitajani kertoi, että olivat tilanneet jollekin toiselle asiakkaalle tanskalaisia näytteitä ja samalla kaksi ylimääräistä olkea. Näitä nyt tarjottiin minulle. Joko otan ne vastaan tai sitten ne vapautetaan seuraavan asiakkaan käyttöön. Ei minun toki tarvitse niitä kotipakastimeen ottaa, vaan ne saavat odotella syksyä klinikalla. Niiden pitäisi riittää kahteen hoitokertaan. En tiedä mitään luovuttajasta ainakaan vielä, mutta olisiko sillä lopulta suurta merkitystä? Sisaruksia tässä ei nyt ole huomioitu. Paitsi, jos hoito onnistuu ensimmäisestä yrityksestä ja toinen jää odottamaan mahdollista pikkukakkosfiilistä.

Hurrrjaaa!

Sisaruksia?

Klinikalla hoitaja otti puheeksi mahdollisen tulevan lapseni mahdollisen tulevan sisaruksen.

En oikeastaan ole missään vaiheessa hoksannut ajatella, että käyttäessäni luovutettuja siittiöitä, lapsellani hyvin todennäköisesti olisi sisaruksia jossain. Hänen luovuttamiaan siittiöitä on voitu käyttää muidenkin naisten hedelmöittämiseen. Aivan määrättömästi yhden miehen luovuttamia siittiöitä ei kuitenkaan jaeta ympäriinsä, vaan siinäkin tulee rajat vastaan. En ehtinyt sisäistää aivan kaikkea kuulemaani, joten en tiedä onko viisi naista kansainvälinen raja vai onko vain Suomessa rajoitettu yhden luovuttajan siittiöillä hedelmöittäminen viiteen naisen. 18-vuotiaana lapsellani on mahdollisuus saada selville luovuttajan henkilöllisyys ja halutessaan ottaa yhteyttä häneen. Silloin saattaa selvitä, että luovuttajalla itselläänkin on lapsia.

Seuraavaksi sivuttiinkin aihetta siitä haluanko itse myöhemmin lisää lapsia. Sitä ei suoraan kysytty, ehkä tarkoitus olikin herättää ajattelemaan asiaa. Kun päätän siittiöiden alkuperämaan ja vaatimani kriteerit, voin samalla varata option saada mahdollisen pikkusisaruksen samoilla geeneillä.

Olisiko tärkeää, että lapseni olisivat täyssisaruksia? Ulkonäöllisestihän se vaikuttaisi eniten, ehkä. Normaalien parien perinteisellä tavalla saaduilla lapsilla on jokaisella omat persoonansa. Sitä ei geeneillä voi määrittää loppuun saakka. Hoitaja kertoi joidenkin perustelleen samaa luovuttajaa sillä, että lapset voivat tukea toisiaan siinäkin tilanteessa, kun täysi-ikäistymisen jälkeen ottavat yhteyttä luovuttajaan. Aiemmin 18 vuotta täyttävä saa halutessaan selvittää luovuttajan henkilöllisyyden ja tällöin nuoremmallakin on mahdollisuus saada sama tieto. Toisille vanhemmille on tärkeää, että lapset eivät voi kinata keskenään ominaisuuksistaan, tai ainakin vanhemmat voivat vakuuttaa, että molemmilla on samat geenit.

Vastaantulleiden ongelmien varjossa en varmaankaan ole edes osannut ajatella mahdollisia sisaruksia ollenkaan. Jos nyt yksi lapsi ensin?

Elokuva: Sattuman kauppaa

Lainasin siskoltani elokuvan nimeltään Sattuman kauppaa (Then she found me, 2007).

Elokuvan pääosissa nähdään Helen Hunt, Bette Midler, Colin Firth ja Matthew Broderick. Elokuva kertoo eroista, uusista suhteista, vanhoista suhteista, vanhemmuudesta, lapsista, raskaudesta ja hedelmöityshoidoista. Tarina ei ollut aivan perinteisin. 39-vuotias nainen haluaa lapsia, mutta ihmissuhteet sekoittavat toiveen toteutumista. Lajiltaan elokuva taisi olla ennemmin draamaa kuin komediaa.

Nyt kuitenkin jo tiedän, että amerikkalaisista elokuvista tuttu selattava "postimyyntikuvasto" spermanluovuttajista ei ole täysin tuulesta temmattu. Tanskalaisen spermapankin tiedoista löytyy jopa nimiä ja lapsuuskuvia! Halutessaan luovuttaja on saanut kuvailla mm. persoonaansa ja elämänarvojaan.


Then she found me IMDb:ssä.

Hoitosuunnitelman lääkitys

Keräänpä tähän vielä hieman tietoa hoitosuunnitelmassa mainituista lääkkeistä. Yksinkertaistetusti.
Päivitetty 6.10.2013

Terolut

Terolut on keinotekoinen hormoni, joka muistuttaa läheisesti luonnollista progesteronia. Kymmenen päivän kuurin tarkoitus on saada epäsäännöllinen kuukautiskierto pidettyä kurissa.

Primolut

Primolut on keltarauhashormonivalmiste. Sillä on samanlaisia ominaisuuksia kuin luonnollisella naishormonilla. Primolutia käytetään mm. erilaisten vuotohäiriöiden ja eri syistä johtuvan kuukautisten puuttumiseen hoitoon. Kymmenen päivän kuuri ja lääke tablettien muodossa. (6.10.2013)

Clomifen

Clomifen on keinotekoinen antiestrogeeni. Viiden päivän kuurin tarkoitus on stimuloida munasarjoja ja kypsyttää munasarjarakkuloita.

Clomifen jää pois minun hoitosuunnitelmastani. (6.10.2013)

Menopur

Menopur sisältää foliikkelia stimuloivaa hormonia ja lutenisoivaa hormonia. Molempia esiintyy luontaisesti miesten ja naisten elimistössä. Menopur on kuiva-aine, joka liuotetaan nesteeseen ennen käyttöä ja annetaan pistoksena ihon alle. Menopuria käytetään, kun munasarjat eivät tuota munasoluja (esimerkiksi PCOS:n, eli monirakkulataudin vuoksi). Menopuria käytetään myös, mikäli munasarjojen toivotaan kypsyttävän useita munarakkuloita, esimerkiksi koeputkihedelmöityshoitoa varten.

Pregnyl

Pregnyl sisältää ihmisen koriongonadotropiini -nimistä hormonia. Pregnyl on kuiva-aine, joka liuotetaan nesteeseen ennen käyttöä ja annetaan pistoksena ihon alle. Pregnylillä saadaan munasolu irtoamaan.

Henkinen harppaus

Syystä ja toisesta en ehtinyt alkaa panikoida klinikkakäyntiä edeltävänä iltana. Tasan tuntia ennen aikaani alkoivat kädet täristä ja sydän hakata kiivaasti. Jännitys kuitenkin hellitti parkkipaikkaa etsiessä. Levollisin mielin kävelin klinikalle.

Ensimmäisenä tapasin omalääkärini. Kartoitettiin tilanteeni ja ajatukseni. Lääkäri perehtyi aiemman lapsettomuushoitoni epikriisiin. Lopuksi olisi otettu papa-koe ja ultrattu, mutta koska olen käynyt jo tänä vuonna papa-kokeessa, sitä ei tarvittu. Ultraus päätettiin siirtää lähemmäs hoitoijen aloittamista. Teimme hoitosuunnitelman.

Lääkärin jälkeen tapasin hoitajan. Hänen kanssaan keskusteltiin tarkemmin siittiöistä, tulevan vauvan elämästä ja hoitosuunnitelman käytännön asioista.

Sain mukaani lähetteen verikokeisiin, reseptejä, lakitekstejä tiivistettynä ja pari opasvihkoa.

Aikataulu tulee olemaan se, että kesän aikana tapaan pari kertaa psykologin. Syksyllä lopetan Cerazette-lääkitykseni. Ensimmäiseen kiertoon otetaan Terolut-kuuri tukemaan hormonitoimintaa. Toiseen kiertoon Clomifen, Menopur ja Pregnyl, ja ultratarkistuksen jälkeen inseminaatio. Lopullinen aikataulu riippuu kuitenkin siitä minkä maalaisiin siittöihin päädyn.

Tällä hetkellä kotimaisia siittiöitä ei ole. Aiemmin kirjoitinkin, että halukkaista luovuttajista vain 20% on sellaisia, joiden siittiöitä voidaan käyttää. Tämä johtuu siitä, että kaikkien siittiöt eivät kestä pakastusta, vaikka muutoin olisikin laatusiittiöt kyseessä. Siittiöiden matka kestää vähintään kolme kuukautta kaikkien laatutarkastusten ja testipakastusten kautta itse hedelmöitettäväksi. Niitä voidaan kuitenkin pakastaa jopa 15 vuotta. Ja teoriassa on mahdollista, että mikäli joku sukulaiseni tai tuttavani sattuisi luovuttamaan Suomessa siittiöitä, niitä käytettäisiin minun hoidoissani. Mitä kaikkea voikaan tulla mieleen kysyä.. Suomessa lakiuudistuksen jälkeen halukkaiden määrä on laskenut merkittävästi. Miehiä tuntuu pelottavan ajatus siitä, että joku 18-vuotias nuori aikuinen haluaa vuosien päästä selvittää geeniensä alkuperän. Tanskalaiset ovat edelleen innokkaita luovuttamaan siittiöitään. Mistähän johtuu tämä maiden välinen ero asiassa?

Tanskan valikoimassa on tanskalaisia, ruotsalaisia ja jopa suomalaisia siittiöitä. Esitutkimukset ovat samaa tasoa kuin Suomen luovuttajien kohdalla. Kokemukset ovat olleet hyviä. Tanskalaisista siittiöistä on hieman enemmän tietoa saatavilla kuin suomalaisista, esimerkiksi ammatti. Mikähän merkitsee eniten: geenien alkuperämaa, silmien väri vai ammatti. Sain ohjeet, joilla voin perehtyä siittiöiden "postimyyntikuvastoon" etukäteen. Tanskalaisia siittiöitä suositeltiin tilattavaksi 2-3 näytettä kerralla. Niistä laitetaan mielellään kimppatilausta vetämään, jos samaan aikaan olisi muitakin halukkaita, näin saadaan toimituskulut pienemmäksi. Käytännössä tanskalaiset siittiöt saattavat olla listahintoihin nähden arvokkaampia. Tanskassa näytteet on valmiiksi esikäsiteltyjä, joten sen toiminnon hinta jää sitten täällä päässä hoidon hinnasta pois. Eli loppuhinta tulee olemaan samaa luokkaa.

Kaikilta luovuttajilta kysytään kenen hoitoihin siittiöitä saa käyttää. Jotkut rajaavat siittiöidensä käytön pelkästään heteropareille, mutta yhä useampi sallii käytön myös itsellisten naisten ja naisparien hoidoissa.

Ajatuksia heräsi monestakin aiheesta.. Kuten haluanko mahdollisen sisaruksen olevan täyssisarus. Ja mahdolliset/todennäköiset sisarukset muualla. Mahdollinen tuleva lapseni saattaisi löytää mahdollisen sisaruksensa sosiaalisesta mediasta ja he saattaisivat tutustua toisiinsa. Jännittävä ajatus!

Jännitystä ja respektiresursseja

Ensimmäinen käynti klinikalla lähestyy. Henkinen aamukampa on otettu käyttöön ja samalla jännitys on ohittanut innokkuuden.

Haluan uskoa, että käynti ei tule olemaan henkisesti yhtä raskas kuin entisessä elämässä. Silloin ensimmäinen käynti oli merkki epäonnistumisen oivaltamisesta. Samalla yhteiskunnan luomat paineet kolkuttivat takaraivossa. Tällä kertaa menen täysin omasta halusta, itse asettamillani tavoitteilla ja ilman ympäristön laatimia odotuksia. Harva osaa odottaa lisääntymistä sinkkunaiselta. Ehkä? Ajan lähestyessä vanhat tuntemukset kuitenkin nostivat päätään ja muistin, ettei tämä mikään läpihuutoprojekti tule olemaan.

Pakon edestä jouduin tutustumaan poikien respektiresursseihin ja maskuliinisuuden rakentumiseen, ja tällä hetkellä lapsen kasvattaminen järkeväksi aikuiseksi tuntuu hyvin haastavalta ajatukselta. Miten saada lapsi pysymään kaidalla polulla? Kuinka paljon rahaa täytyy olla, että lapsi ei tule nyky-yhteiskunnassa syrjityksi väärien farkkujen tai vanhentuneen kännykkämallin takia? Mistä kumpuaa terve itsetunto? Minkälaiset mahdollisuudet äidillä on vaikuttaa lapsuus- ja nuoruusiän ongelmien ehkäisyyn tai niiden ratkaisemiseen? Nämä ja monta muuta kysymystä heräsi aiheeseen perehtyessä.

Edellisen kappaleen kysymyksiin tuskin saan vastauksia ensimmäisellä klinikkakäynnillä. Jospa kuitenkin hieman viisastuisin projektini suhteen.

Laatutavara?

Edellisessä kirjoituksessa kävin sisäistä kamppailua tanskalaisten ja suomalaisten siittiöiden välillä. Sivulauseessa arvelin, että suomalaista tavaraa täytyy jonottaa, koska Suomessa luovuttajia on vähemmän kuin Tanskassa.

Tänään silmiini osui artikkeli aiheesta. Oulun Väestöliiton hoitajan mukaan kaksi kymmenestä halukkaasta spermanluovuttajasta voidaan hyväksyä. 2/10! Eipä ole ihme, että jonotusaika voi olla pitkähkö.

(Heli Väyrynen, 30.4.2013, artikkeli "Suomalaismiesten sperman laatu heikentynyt", Kaleva)

Lisää tilastoja tarjosi pari viikkoa sitten julkaistu artikkeli. Lapsettomuuteni ei johdu miehen ylipainosta (ennemminkin painottomuudesta), mutta tässä artikkelissa lähestyttiin lapsettomuutta hieman laajemmin. Tosin lapsettomuuteni ei johdu myöskään ylipainosta tai tupakoinnista.

Erityisesti huomioni kiinnitti seuraava lause:
"Lapsettomuuden osuus 25-vuotiailla naisilla on 3,5 prosenttia, 40-vuotiailla 22 prosenttia ja 45-vuotiailla jo 87 prosenttia."

Tilastomatematiikka on masentavaa. Ehkä siksi jätin kyseisen kurssin opiskeluaikana väliin.


Turun yliopistolla järjestetään aiheesta seminaari torstaina 16.toukokuuta.

(30.4.2013, artikkeli "Tutkijat huolestuivat suomalaismiesten spermasta - Syynä ylipaino", Uusi Suomi)

Mustikka vai mansikka?

Kaikki tietävät sanonnan mustikoista ja mansikoista. Huonon huumorin vallitessa aion siis kirjoittaa luovutetuista siittiöistä. On ollut jännittävää huomata millaisia reaktioita läheisissä ihmisissä on saanut aikaan erityisesti tämä osa hedelmöityshoitoprojektistani.

En vielä tässä vaiheessa tiedä kuinka tarkasti luovuttajat seulotaan. Käsittääkseni Suomessa luovuttajalle maksetaan vain matkakorvaukset. Tämä varmasti karsii turhanpäiväiset haihattelijat joukosta. Tanskan luovutusprosessista en tiedä tuotakaan vähää, mutta luovuttajia siellä kuitenkin on enemmän kuin Suomessa. Tai niin oletan, koska suomalaisia siittiöitä voi joutua jonottamaan, mutta tanskalaisia saa heti.

Muutaman ystäväni vakaa, kokemusperäinen mielipide on, että tanskalaiset miehet ovat komeita. That's good, kuka nyt haluaisi ruman miehen geenejä lapselleen? Viime viikolla ystäväni googletti "tanskalaisia miehiä" ja suurin osa tuloksista oli kuulemma iäkkäitä ja rumia. Hänen johtopäätöksensä oli, että lapseni tulisi näyttämään hobitilta, jos valitsen tanskalaiset siittiöt.

Ulkonäöllisten seikkojen jälkeen päästään kolikon kääntöpuolelle. Mitä, jos luovuttajalla on jokin perinnöllinen sairaus? Entisessä elämässä meillä ei silloisen mieheni kanssa käynyt mielessä selvittää, sattuuko toisella tai molemmilla meistä olemaan jokin vakava perinnöllinen sairaus, josta ei ollut tullut viitteitä siihen elämänvaiheeseen mennessä. Joten miksi pelkäisin sitä luovutetuista sukusoluista? Tässä vaiheessa uskon, että seulonta on tarkempaa niiden kohdalla kuin kotikonstein helposti raskautuvien tapauksessa.

Työkaverini kanssa puhuimme perinnöllisistä sairauksista. Suomessa on joitain alueellisesti esiintyviä perinnöllisiä sairauksia. En ole tullut asiaa aiemmin ajatelleeksi, mutta kuulostaahan se järkevältä. Mikäli geeniperimä pysyy vuosikymmeniä alueellisena, alkaa geenimutaatioita muodostua.

Jos laajennan alueellista ajatteluani hieman pidemmälle, niin olen havainnut lappilaisten olevan leppoisia. Sellaista rentoutta haluaisin omaan tenavaani. Kun taas etelä-pohjanmaalaista puukkotappelijaa en lapsestani halua. En minä oikeasti koe tarpeelliseksi tietää mistä kylästä sukusolut ovat peräisin. Mutta entäs, jos joku tuttuni tai jopa sukulaiseni on sattunut luovuttamaan siittiöitään Suomessa? Ja 20 vuoden kuluttua selviäisi, että lapseni on saanut alkunsa niistä? Voisiko sellaista tapahtua muuta kuin laatusarjassa Salatut elämät?

Minut on jo vakuutettu siitä, että lapseni ei puhuisi syntyessään tanskaa, vaikka saisikin puolet rakennusaineistaan Tanskasta. Lapset eivät kuulemma syntyessään puhu. Ja kasvuympäristö vaikuttaa enemmän kuin perimä. Lapset oppivat puhumaan sitä kieltä, mitä kuulevat ympärillään. Olisiko kuitenkin mahdollista, että lapseni oppisi helpommin puhumaan muita pohjoismaisia kieliä, kun geeniperimä olisi valmiiksi vinksahtanut siihen suuntaan?

Toisen työkaverini kanssa puhuimme viime syksynä naisesta, jonka usealla lapsella oli eri isät. Hänen mielestään tämä on hieno asia evoluution kannalta. On kuulemma hyvä, mikäli geeniperimästä tulee monipuolinen. Tanskalaiset sukusolut edesauttaisivat siis myös evoluutiota.

Mitä sitten voin valita? Hedelmöityshoitolaissa sanotaan, että hoitava lääkäri valitsee sukusolut, joiden luovuttaja muistuttaa ulkonäöltään syntyvän lapsen asianomaista vanhempaa, jollei muuta mainita. Koen olevani asianomainen vanhempi, kun tulen olemaan yksin hedelmöityshoidoissa. Omat ulkonäölliset geenit on jo havaittu vahvoiksi, joten en koe tarpeelliseksi löytää itseni näköistä luovuttajaa. Luovuttajasta kerättäviä tietoja ovat luovuttajan ihon, silmien ja hiusten väri, pituus ja etninen alkuperä. Muita tietoja ei saa kerätä. Eli se siitä alueellisuudesta. Mielikuvissani näen itseni klinikan odotushuoneessa selaamassa kansiota kuin postimyyntikuvastoa ja valitsen itseäni miellyttävät piirteet. Saisinko tosiaan valita sieltä sen Johnny Deppiä muistuttavan luovuttajan?

Mitään päätöstä en ole siittiöiden suhteen vielä tehnyt, mutta tässä tilannekatsaus tämänhetkisiin ajatuksiini.

(26.4.2013, Laki hedelmöityshoidoista, Finlex)

Väitöstutkimus: Matka lapsettomuudesta äitiyteen koeputkihedelmöityshoidon avulla

Olen melkein valmis laittamaan pääni pantiksi, että vielä viisi vuotta sitten lapsettomuus oli vaietumpi asia kuin tänä päivänä. Kun itse on jäänyt häpeämään kaatuvien seinien alle, on mahtavaa huomata, että aiemmin vaietusta ongelmasta on tulossa arkipäiväisempi.

Tällä kertaa vuodatukseni takana on Paula Kuivasaari-Pirisen väitöstutkimus The pathway from infertility to parenthood through assisted reproductive technology (ART) (Matka lapsettomuudesta äitiyteen koeputkihedelmöityshoidon avulla). Tai oikeastaan väitöstutkimukseen liittyvä artikkeli.

Tutkimuksen mukaan joka kolmas pari keskeyttää hedelmöityshoidot. Kuten jo aiemmin totesin, prosessi on henkisesti raskas. En ihmettele hetkeäkään, että monet luovuttavat. Lasketaankohan pariskunnan ero näihin psyykkisiin syihin keskeyttää lapsettomuushoidot? Suoraan tai epäsuorasti, mutta en usko oman parisuhteeni olleen ainoa eroon päätynyt tässä projektissa. Varmasti muitakin syitä on, mutta onhan tämä sellainen erityinen koetinkivi parisuhteelle.

Hoitojen epäonnistuttua naiset ovat yhdestä kolmeen vuotta tyytymättömämpiä elämäänsä kuin hoidoissa onnistuneet. Enpä yllättynyt tästäkään. Yleensä tavoitteissaan onnistuneet ihmiset ovat tyytyväisempiä kuin epäonnistuneet. Usein nainen on pikkutytöstä saakka haaveillut tulevansa äidiksi. Ottaahan se enemmän ja vähemmän aikaa päästä pettymyksen yli ja löytää uusia unelmia.

Pääsen hetkeksi oman napani ympärille. Tutkimuksen mukaan minulla on 50% todennäköisyys tulla raskaaksi 1-4 hoitokerran jälkeen. Hurraa! En tällä kertaa jaksa tehdä laskelmia kuinka paljon rahaa neljä hoitokertaa vaatisi.

Tutkimuksessa on todettu, että vuonna 2011 on tehty 27% enemmän IVF-hoitoja kuin kymmenen vuotta aiemmin. Johtuukohan tämä siitä, että pariskuntien hedelmällisyys on heikentynyt? Viime vuosina on nostettu esille syitä ruokailutottumuksista ilmansaasteisiin ja kännyköiden aiheuttamaan säteilyyn. Vai lähtevätköhän pariskunnat nykyään aiempaa helpommin hedelmöityshoitoihin? Onhan tämä ollut lähes täysin vaiettu asia vielä 30 vuotta sitten, joten varmasti avoimempi tapa suhtautua asiaan on ainakin jossain määrin vaikuttanut.

Olisi mielenkiintoista lukea tuo väitöskirja - ei tarvitsisi arvailla, mitä se pitää sisällään.

Saako noita väitöstilaisuuksia mennä kuka tahansa seuraamaan? Jos saa, niin laittakaahan kalenteriin ylös tämän viikon perjantai 26.4. klo 12. Ja paikkana on Kuopion yliopistollisen sairaalan Auditorio 2. Harmi, ettei itselläni ole mahdollisuutta olla kuuntelemassa.

(22.4.2013, Väitöstiedote "26.4. Lapsettomuuteen sopeudutaan, mutta se vie aikaa", Itä-Suomen Yliopisto)

(Helmi Nykänen, 18.4.2013, artikkeli "Tutkimus: Moni jättää hedelmöityshoidot kesken - psyykkisesti liian raskasta", Yle uutiset)

Aihetta googlettaessani löysin myös toisen artikkelin Kuivasaari-Pirisen tutkimuksista. Tämä on parin vuoden takaa, mutta eiköhän tässäkin vielä ole perää. 

"Jokainen vuosi leikkaa hedelmällisyydestä kaksi prosenttia." Eli koska minulla kesti n. 25-vuotiaana 3,5 vuotta tulla raskaaksi, 35-vuotiaana tilanne tuskin on ruusuisempi. Tulta päin sanoi mummo lumessa!

(1.2.2010, Freija Metsähalme, artikkeli "Joka kuudes pari odottaa raskautta yli vuoden", Savon Sanomat)

Kaksi askelta taakse

Tällä kertaa posti toi mukanaan sairauskertomuksen aiemmasta lapsettomuushoitokierroksesta. Oli mielenkiintoista lukea, mitä lääkärit ovat kirjoittaneet silloin. Minulle on varmaan kerrottu tämä kaikki, mutta joko en ole ehtinyt sisäistää kaikkea tai sitten olen unohtanut puolet.

Papereiden mukaan minulla on molemmat ovaariot PCO-tyyppiset. Olen vuosia luullut, että vain toisella puolen. Hormonihoidolla ja inseminaatiolla on kuitenkin todettu olleen toivottu vaikutus. Jännittävää odottaa, mitä klinikalla näiden papereiden perusteella suositellaan jatkohoidoksi.

Kirje

Nopeaa toimintaa klinikalta. Tänään postin mukana tuli kirje.

Sisällä oli

• vahvistus varaamastani ajasta
• hinnasto, ja ympyröity minua koskevat hinnat
• kartta, jotta löydän perille, parkkipaikkavaihtoehdot
• piirretty kartta itse klinikasta
• esitietolomake täytettäväksi

Tällä hetkellä olen innostuneen jännittynyt. Olen oikeasti tehnyt jotain konkreettista asian eteen!

Musiikki: Ikuisesti kahdestaan

Minusta on hienoa, että aihe on nostettu esille. Ehkä ihmiset jossain vaiheessa ymmärtävät jättää "oletkos pyöristynyt, joko teille on tulossa..?", "millon teillä kuullaan pikkujalkojen ääntä?", "koira onkin hyvää harjoitusta vauvalle", "tässähän onkin sopivasti lastenhuone valmiina", jne. -utelut vähemmälle tai jopa kokonaan väliin. Läheisteni keskuudessa lapsettomuus oli aiemmin lähes tuntematon käsite. Oman historiani jäljiltä ajattelemattomat kommentit on jätetty sanomatta. 

Ennen videon ilmestysmistä biisiä kuunnellessani silmiini nousi kuva entisestä elämästäni. Minä ja mieheni. Tai ehkä silloisen mieheni tilalla oli mielikuvassani vain joku mies. Ehkäpä Johnny Depp. Arvion mukaan jopa 15% kaikista pareista on jossain vaiheessa elämäänsä kärsinyt tahattomasta lapsettomuudesta. Mielestäni se on yllättävän suuri luku. 

(12.4.2013, artikkeli "Lapsettomuus", Terveyskirjasto)

Arttu Wiskari - Ikuisesti kahdestaan

Biisistä vielä sen verran, että toivottavasti siitä ei kuitenkaan tule radiorenkutusta. Ihan vain siksi, että tahattomasti lapsettomien ei tarvitsisi aivan jokaisella työmatkalla itkeä tämän asian takia.

Jännittävä puhelinkeskustelu

Tänään sen tein. Soitin klinikalle. Työpaikan pihalla.

Kartoitin historiani uudelleen, ja puhelimen toisessa päässä henkilö muistikin viestini. Puhelu ei ollut ollenkaan pelottava. Tämän alan ammattilaiset osaavat rauhoittaa puheillaan jännittyneen, stressaantuneen, ahdistuneen jne. naisihmisen. Sen opin jo entisessä elämässäni lapsettomuusklinikalla.

Ensimmäisenä minun täytyy hankkia kopiot aiemman lapsettomuushoitoni papereista. Niiden kanssa menen sitten toukokuussa tapaamaan lääkäriä. Aikaa tulee varata 1,5 tuntia. Taidan tehdä ne pari tuntia sisään, niin ei tarvitse sen kummemmin selitellä poissaoloani töissä. Tuolla kerralla käymme läpi vaihtoehdot, tutkimme hoitohistoriaani ja tehdään tarvittavat tarkistukset. On mahdollista, että kaikkia tutkimuksia ei tarvitse tehdä, mikäli vastaukset selviää papereistani.

Tämän jälkeen on vuorossa psykologin käynnit. Niitä tulee olemaan vähintään kaksi. Tarvittaessa enemmän. Näitä olisin kaivannut jo ensimmäisellä hoitokierroksella. Hormonien vaihtelut laittoi mielen melko koville. Jälkeenpäin olen nähnyt mielenvaihteluiden johtuneen juuri hormonihoidoista. Psykologin käynneillä kartoitetaan tilannettani, ajatuksiani ja valmennetaan minua tulevaan. Mitä yksinhuoltajuus tulisi tarkoittamaan. Ja miten tätä isättömyyttä tulisi jossain vaiheessa käsitellä tulevan lapsen kanssa.

Koska aiemmin on saatu aikaan positiivinen raskaustesti inseminaatiolla, saatamme aloittaa sillä. Se siis riippuu osittain niistä aiemmista hoidoista. Eli onko hormoneilla saatu stimuloitua liikaa munarakkuloita, vai juuri sopiva määrä inseminaatiota ajatellen.

Seuraavaksi olikin vuorossa vauvansiemenet. Kotimaisesta spermasta on pulaa, joten sitä saattaa joutua jonottamaan pitkään. Tanskalaista saa parissa viikossa. Siskoni kanssa jo puhuimme tästä. Päätin googlettaa, miltä tanskalaiset näyttää. Ja pohdittiin, mahtaako tansakalaisjuurinen lapsi oppia paremmin muita pohjoismaisia kieliä. Siskoni kertoi tanskalaisesta maajussista ja leipurista, jotka ovat toimeliaita ihmisiä. Eli mikäli päädyn tanskalaisiin siemeniin, täytyy varautua järjestämään virikkeitä lopputuotokselle.

Ikärajoitteita minulla ei ole. Naisen tulisi olla alle 40-vuotias, jotta ikä ei vielä vaikeuta ja jotta jaksaa käydä hoidot läpi, ja myöhemmin jaksaa pienen lapsen kanssa. Minulla on hyvin aikaa ottaa rauhallisesti ja edetä itselleni sopivalla aikataululla, koska ikä ei paina päälle. Joskus itsellisten naisten hedelmöityshoidoissa mukaan ilmestyy myös isäehdokas. Tällöin hoitoja voidaan jatkaa pariskuntana.

Tutkimuksista tulen saamaan Kelan korvauksia. Ja mikäli löytyy selkeä syy lapsettomuuteeni - sellainen syy, joka aiheuttaisi lapsettomuutta myös parisuhteessa - on mahdollista hakea tukea myös itse hedelmöityshoidoista.

Kaikki tämä selvisi vajaan 20 minuutin puhelun aikana. Puhelun jälkeen oli hieman keskittymisongelmia töissä. Olisin halunnut samantien kirjoittamaan kuulemani muistiin. Käytinkin siis työaikani hyödyksi ja viestittelin siskoni kanssa. Onneksi muistini on pohjaton!

Nyt siis keskityn tekemään hoitohistoriahankintoja ja odottelen tapaamista lääkärin kanssa.

Puolikas askel

Otin sähköisesti yhteyttä lähimpään lapsettomuusklinikkaan. Selitin lyhyesti tilanteeni ja suunnitelmani. Tarkoituksena oli kalastella tietoa, huolitaanko sinkkunaista heille asiakkaaksi. Vastaus tuli nopeasti. Nyt täytyisi vain löytää sopiva hetki soittaa virka-aikana, niin saisin tietää tarkemmin vaihtoehdoistani. Sellaisen hetken löytäminen ei tule olemaan helppoa avokonttorissa, jossa harvojen seinien läpi kuuluu pienimmätkin äänet.

Jännittävää kuitenkin! Asia alkoi tuntua hieman todemmalta.

Elokuva: Vaihtamalla paranee

Olen joskus aiemmin katsonut televisiosta elokuvan Vaihtamalla paranee (The Switch, 2010). Pääosissa nähdään Jennifer Aniston ja Jason Bateman. Periaate tässä on sama kuin Varasuunnitelmassakin - kaunis nelikymppinen sinkkunainen ei ole löytänyt Sitä Oikeaa ja päättää hankkia lapsen yksin. Hän kuitenkin etsii käsiinsä pitkän ja komean luovuttajan, jolle taisi maksaa spermasta. Tämäkään ei tainnut mennä aivan suunnitelmien mukaan.

Elokuvasta jäi mieleeni oikeastaan vain raskautumisbileet, jotka pääosahahmo järjesti ystävilleen. Pitäisiköhän itsekin järjestää sellaiset, kun tulee ajankohtaiseksi?


The Switch IMDb:ssä.

Ihanne vanhemmat?

Lähtökohtaisena tarkoituksenani ei ollut ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, mutta oikeastaanhan tämä sivuuttaa blogini sisältöä. Ainakin uutisointien kommenttien perusteella.

Adoptiohan tulisi sallia vain normaaleille aviopareille. Lapsella tulee olla äiti ja isä. Adoptiota ei tulisi sallia samaa sukupuolta oleville pareille eikä yksinäiselle naiselle tai miehelle. Toisten mielestä riittää myös se, että vanhempia on kaksi - taloudellisen tilanteen vuoksi lapsesta tulee luultavasti onnellisempi ja parisuhdemallin ansiosta lapsi oppii toisen huomioonottamista. Tässä siis referoitu joitain kannanottoja tasa-arvoiseen avioliittolakiin.

Minä satun olemaan yksinäinen nainen. Tästä johtuen tuleva lapseni ei koskaan tulisi näkemään yhtäkään parisuhdetta. Aion tavata vain parisuhteeettomia ystäviä ja sukulaisia. Lisäksi vien lapseni päiväkotiin, jossa on vain sinkkujen lapsia, jolloin kieroonkasvatus saadaan maksimoitua, kun kukaan lapsista ei tiedä mikä on parisuhde. Ja koska lapsellani ei lähtökohtaisestikaan tule olemaan isää, niin hän ei tule koskaan näkemään sellaista enkä tule kertomaan, että sellaisia on edes olemassa. Aivan sama kumpaa sukupuolta lapsi tulisi olemaan.

Kuinka mustavalkoiseksi kaiken voikaan kääntää.

En näe miksi tämä perinteinen aviopari (ehkä jotkut tahot hyväksyy myös avoparin, kunhan se muodostuu naisesta ja miehestä) olisi tervein kasvattajavaihtoehto. Myös heteroparien lapset voivat joutua kokemaan turvattoman lapsuuden. Saattaa olla alkoholismia, perheväkivaltaa, heitteellejättöä.. Ja mikä pahinta - myös heteropareilla on lain puitteissa oikeus erota! Tai entä jos toinen vanhemmista hylkää perheensä tai jopa kuolee? Tällöin toinen vanhemmista jää yksinhuoltajaksi. Niin kuin ystäväni kanssa puhuttiin - pitäisikö yksinhuoltajilta huostaanottaa lapset, koska tämä perinteinen vanhemmuus ei toteudu? Olisihan siinä tietysti se hyvä puoli, että saataisiin työllistettyä perhekoteja. Mutta pitäisikö niissäkin rajata työntekijöiden kelpoisuutta siten, että vain heterovanhemmat hyväksytään?

Palataanpa kuitenkin tähän oman napani ympärille. Tukiverkostossani on isäni ja perheen muiden miesten lisäksi  miespuolisia ystäviä.  Ja niin kuin aiemmin jo oli puhettakin, ei ole poissuljettu vaihtoehto, etteikö elämääni jossain vaiheessa tulisi mies, joka olisi halukas ottamaan isän paikan perheessä.

Sunnuntaina tosin aloin miettiä, tuleeko mahdollinen tyttäreni ikuisesti etsimään miessuhteissaan isää, mikäli sellaista hänelle ei myöhemmässäkään vaiheessa ilmaannu?


Tahdon2013

Elokuva: Varasuunnitelma

Tänään etsin nettikaupoista aivan muita elokuvia, mutta kohdalle sattui Varasuunnitelma (The Back-up Plan, 2010). Lyhyen tiivistelmän perusteella naurahdin ääneen ja heitin elokuvan ostoskoriin. Olihan se myös halpa.

Elokuvan pääosissa nähdään Jennifer Lopez ja Alex O'Loughlin. Sinkkunainen haaveilee Siitä Oikeasta, lapsista, farmariautosta ja omakotitalosta. Sitä Oikeaa ei kohdalle satu ja nainen päättää lähteä hedelmöityshoitoihin (mikä ilmeisesti on jenkeissä tunnettu varasuunnitelmana). Samana päivänä hän tapaakin ihanan miehen, ja tästä kaikesta tietysti seuraa kommelluksia.

En odota suurta leffaelämystä enkä Universumin johdatusta oman päätökseni suhteen, mutta täytyyhän tuo nähdä! Haluan kuitenkin korostaa, että omalla kohdallani en pidä päätöstäni varasuunnitelmana.

The Back-up Plan IMDb:ssä.

Siitä se ajatus sitten lähti

Entisessä elämässä olimme silloisen mieheni kanssa lapsettomuushoidoissa. Erinäisten tapahtumien jälkeen huomasin lukevani Me naiset -lehdestä artikkelia naisesta (vai olikohan haastateltu useampaakin naista), joka oli päätynyt sinkkunaisena hedelmöityshoitoihin. Liekki syttyi. Sekö olisi mahdollista?! Aikani asiaa makusteltuani, se alkoi tuntua hyvältä idealta. Ajankohtaista se ei siinä vaiheessa ollut. Mutta tuli on kytenyt uskoakseni jo kolme vuotta. Löytyisiköhän kyseinen lehti tai artikkeli jostain?

Viimeisin sykäys tuli joulukuussa. Juttelimme työkaverini kanssa elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta muusta. Hän sanoi, että minun pitäisi tehdä lapsi(a), koska niitä haluan. Kuulemma aina löytyy syitä siirtää lasten tekemistä (vihaan kyseistä sanontaa). Tottahan se on. Uusi työsuhde, uusi ihmissuhde, uusi asunto, uusi harrastus.. Näinä aikoina toistaiseksi voimassa oleva työsopimus ei ole tae mistään. Uudessa ihmissuhteessa harvoin on ensimmäisenä mielessä perheen perustaminen.

Kyseisen keskustelun jälkeen olen ajatellut asiaa paljonkin. Olen kriiseillyt. Olen ollut varma. Olen ollut epävarma. Olen ollut toiveikas. Olen innostunut. Olen lamaantunut. Melkoisen vuoristoradan tai mankelin läpi olen joulukuisen keskustelun jälkeen matkustanut.

Olen keskustellut asiasta läheisteni kanssa. Siskoni oli alusta alkaen tukena. Ei kyseenalaistanut mitään. Äitini oli alkuun sitä mieltä, että tulen löytämään ihanan miehen, jonka kanssa perheen perustan. Tuoreimmassa Kelan lehdessä oli artikkeli lapsettomuushoitojen korvauksista, ja asia tuli uudelleen puheeksi. Sain myös äidin ajatukseni taakse. Hän suunnitteli jo hankkivansa asunnon nykyisestä kotikaupungistani, että on tarvittaessa lähempänä. Äidit! Ensimmäinen ystäväni huolehti siitä, että minulla on joku mukana hedelmöityshoidoissa, koska se on fyysisestikin rankka kokemus. Toinen ystäväni mietti kenet otan mukaani synnytykseen - hän oli sitä mieltä, että hän tai joku perheestäni ehtii varmasti nopeallakin aikataululla mukaan, jos viime hetkellä koen tarvitsevani jonkun mukaan. Kolmannen ystäväni mielestä tämä on aivan mahtava idea! Hän näkee minut ja tulevan lapseni tehotiiminä. Hän oli myös varma, että löydän elämäni miehen ollessani yh-äiti - kaikenlaiset turhanpäiväiset haihattelijat karsiutuu äitiyteni vuoksi ja rinnalleni valikoituu laatuyksilö. Neljäs ystäväni uskoo minun ajatelleen tätä asiaa huomattavasti enemmän kuin keskiverto perheenperustamista suunnitteleva pariskunta.

Ei hullumpaa, kun on näin ihania ihmisiä elämässä!

Vaikkei taivaalta sataisi rahaa

En tiedä minkä verran pariskunnat miettivät etukäteen toimeentuloa lapsiperheenä. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että hyvin vähän. Hedelmöityshoitoihin tähtäävänä sinkkuna asia on paljon mielessä jo tässä vaiheessa.


Pikaisesti arvioituna Väestöliiton hinnaston mukaan hedelmöityshoitokierros tulisi maksamaan noin 3.500 euroa. Tämähän on kohtalaisen iso tukku rahaa. Toisaalta se on pieni hinta mielenrauhan saavuttamisesta. Hedelmöityshoidoista vastaava taho ei tietenkään voi antaa mitään takeita siitä, että raskaus saadaan alulle ja että lopputuloksena on ihana, terve ihmisen taimi. Vaikka lopputulos olisi se, että en voi saada biologista lasta, koen tämän reitin olevan välttämätön hyvinvointini kannalta. Sen jälkeen tiedän, eikä tarvitse enää jossitella. Lopulta voin tehdä surutyön rauhassa ja löytää uusia unelmia.

Väestöliitto, lapsettomuusklinikka

En ole vielä perehtynyt asiaan tarkemmin, mutta uskoisin Kelan korvaavan vain tahattomasti lapsettomien parien hedelmöityshoitoja. Ja näinhän se oikeastaan Kelan nettisivuilla sanotaankin.

"Hedelmöityshoidoista maksetaan korvausta naiselle ja miehelle silloin, kun parin lapsettomuus on sairauden aiheuttama."

Jos katsotaan hieman pidemmälle, niin Kela maksaa yksinhuoltajakorotusta 48,55 euroa kuukaudessa, mikäli asun lapsen kanssa yksin. Tämä siis sen peruslapsilisän päälle, tällä hetkellä lapsilisä on yhdestä lapsesta 104, 19 euroa kuukaudessa.

Kela, hedelmöityshoidot

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi tällä viikolla tutkimustuloksia vanhempien jaksamisesta. Tutkimuksen mukaan yksinhuoltajista lähes puolet ovat huolissaan jaksamisestaan. Eihän tämä sinänsä yllätä. Jos on yksin pienen lapsen kanssa, niin tottakai silloin on väsynyt. Pieni ihminen ei luultavasti elämänsä ensimetreillä ymmärrä järkevistä vuorokausirytmeistä mitään. Eikä sitten ole sitä toista huoltajaa jakamassa vastuuta pienen ihmisen hoitamisesta. Toisaalta parisuhteessakaan ei ole takeita siitä, että vastuu jaettaisiin edes jossain määrin tasapuolisesti.

Toimeentulo puolestaan näyttäisi yksinhuoltajilla olevan vaikeampaa. Tämäkään ei suurempaa ahaa-elämystä saa aikaan. Jos taloudessa on vain yksi aikuinen huolehtimassa perheen taloudellisesta tilasta, ja hänkin sattuu olemaan äitiyslomalla, ei siinä varmasti suuria summia saa säästöön. Ja kuinka pian sitten olisi mahdollista tai halua palata työelämään? Sitä on vaikea arvioida tässä vaiheessa.

Vanhemmat ovat huolissaan omasta jaksamisestaan

Johtopäätös!
1. Yleinen väsynyt ja stressaantunut olotila tuskin helpottaa raskausaikana tai lapsen syntymän jälkeen.

2. Rahaa palaa enemmän, vaikka tulot pienenisivät.

Odottamaton matka

Tämä on tarina naisesta, jolla on unelma. Naisesta, joka on päättänyt taistella tuulimyllyjä vastaan. Matka tulee olemaan pitkä ja kivikkoinen. Matkanvarrella kukkii mustahuumori. Toivottavasti aurinkokin paistaa risukasaan paikoin.

Vuosia kestäneen ajatustyöskentelyn ja useiden tunnemyrskyjen jälkeen olen tehnyt päätöksen. Olen päättänyt lähteä hedelmöityshoitoihin. En juuri tältä istumalta, mutta olen määritellyt itselleni takarajan parin vuoden päähän.

Tänne tulen keräämään (omia ja muiden) ajatuksia matkan varrelta.