Kirja: Musta tulee perhe!

Siskoni silmiin oli osunut kirjastossa kirja nimeltään Musta tulee perhe! Hän oli lukenut kirjan taustan ja laittanut takaisin hyllyyn. Hetken kuluttua hän tarttui kirjaan uudelleen ja lisäsi lainattavien kirjojen kasaan.

Päätin kaivaa kirjan käsiini, kun siskoni kertoi siitä minulle. Kävelin kirjastoon ja lopulta löysin etsimäni. Ahmin ensimmäiset 50 sivua yhdeltä istumalta. Seuraavana iltana vanhempani tulivat kylään ja kerroin äidille kirjasta. Siskoni oli jo ehtinyt hehkuttaa kirjaa hänelle. Oli äitini vuoro tarttua kirjaan. Hän luki sen kannesta kanteen samantien. Lukiessaan hän laittoi Post-it lappuja mielestään tärkeimpien asioiden kohdalle. Niitä meni melkein koko nippu.

Kirja herätti monia ajatuksia ja antoi uusia näkökulmia jo olemassa olleisiin ajatuksiin. Yksi suurin oivallus tapahtui synnytysmietteideni kohdalla. Olen tähän saakka ajatellut, että en halua ketään mukaani synnytykseen. Tapahtuma saattaa kuitenkin venyä ja aika käydä pitkäksi. Tätä täytyy miettiä lisää, jos tulee ajankohtaisemmaksi.

Keskittymiseni hieman herpaantui siinä vaiheessa, kun kirja alkoi herätellä vauva-arjesta. Se tuntuu tässä vaiheessa vielä liian kaukaiselta, että saisin niistä kappaleista mitään irti. Palaan kirjan näihin osioihin ehkä myöhemmin.

Pari kappaletta on omistettu läheisille. Heitä suositeltiin puntaroimaan omaa elämäntilannettaan ja sitä, millä tavalla ovat valmiita tai halukkaita osallistumaan läheisen muuttuvaan elämäntilanteeseen. Pakko ei ole, jos tuntuu ylivoimaiselta. Kuulemma se sama ihminen on äitiyden alla edelleen, vaikka onkin hieman eksynyt myös häneltä itseltään.

Harmi, ettei kirjaa enää saa ostettua mistään. Laitoin kyselyä useampaankin kirjakauppaan sekä kustantamoon, lisäpainosta ei ole luvassa. Tähän kirjaan tulen varmasti tarttumaan useammankin kerran, jos projektistani syntyy ihmislapsi.

Eve Mantu: Musta tulee perhe! Voimakirja yksin odottavalle. Jyväskylä, Helmi Kustannus 2006. ISBN 978-951-556-108-4 (Suomalaisen Kirjakauppa)

Lisäksi Eve Mantu on kirjoittanut kirjan ympärille blogia, joka sittemmin on hiljentynyt.

Nostankin vielä tähän loppuun koskettavan tekstin tuolta blogista, Isi on pitkällä matkalla. Juuri noiden mietteiden edessä tulen olemaan heikoimmillani. 

Kirja: Vauvaa vailla

Klinikan ensikäynnillä hoitaja suositteli lukemaan Terhi Koulumiehen Vauvaa vailla -kirjan. Nyt luettuani ymmärrän, miksi hän suositteli kirjaa. Tunnistin monia ajatuksia ja tuntemuksia tältä hoitokierrokselta, joitain aikaisemmalta. Itse prosessia kuvattiin totuudenmukaisesti. Nyt vasta oikeastaan ymmärsin psykologin käyntienkin tarkoituksen.

Kirjaa lukiessa heräsi myös muutama jo aiemmin mielessä käynyt ajatus.

Kirjassa kuvataan hyvin ensimmäistä piikityskokemusta. Edellisellä hoitokierroksella piikit pisti aviomieheni ja minä odotin silmät kiinni hengitystä pidättäen. Ei se muistaakseni sattunut. Henkistä kanttia täytyy kerätä, että kykenen itse pistämään itseäni. Parilta kaveriltani jo kysyin, mutta kumma kyllä he eivät ilmoittautuneet vapaaehtoisiksi.

Toinen herännyt ajatus koskee mahdollista tulevaa parisuhdetta. Olen jo vuosia miettinyt, millainen mies minun tulisi elämääni valita (minun valinnastanihan se yksinomaan on kiinni). Koska toivon saavani lapsia, olisi puolison syytä jakaa tämä toive. Mutta koska sairauteni vuoksi on epävarmaa tuleeko raskaus koskaan onnistumaan, olisi mielestäni harhaanjohtavaa antaa miehen uskoa, että tulemme saamaan yhteisiä lapsia.


Tätäkin kirjaa voisin suositella myös lapsettomuushoidoissa käyvien läheisille, jos haluavat ymmärtää enemmän hoidoista.

Terhi Koulumies: Vauvaa vailla. Jyväskylä, Atena Kustannus Oy, 2007. ISBN 978-951-796-507-1

Vauvakuume on ruma sana

Vauvakuume on mielipiteitä jakava asia. Vai olotila?

Ne, joita vauvakuume ei ole koskettanut, usein vähättelevät olotilaa. Heidän mielestään raskaus onnistuu heti, kun stressaaminen ja yrittäminen lopetetaan. Käyhän niin joillekin. Tästä asiasta en tilastoja löytänyt, ei taida olla olemassakaan. Aivojen kääntäminen off-asentoon ei ole aivan helppoa. Järkeily on vaikeaa, kun mielen valtaa pelko. Onko jotain enemmänkin vialla? Mitä enemmän pelottaa, sen pakkomielteisempi suhtautuminen asiaan tulee.

Tämän projektini aikana minua on ahdistanut lukea tai kuulla tuollaisesta pakkomielteisestä vauvakuumeilusta. Olen elänyt sen, eikä se ollut kivaa. Kuka tahansa vaihtaisi sen tuntemuksen keveämpään vaihtoehtoon. Hyväntahtoiset "älä stressaa" -kommentit aiheuttavat lisää stressiä, ja sen lisäksi pahaa mieltä. Mikseivät ihmiset kerro, miten stressaaminen käytännössä lopetetaan?

Olen aloittanut ajatustyöskentelyn hyvissä ajoin. Pyrkinyt tuohon keveään suhtautumiseen. Olen valmistanut itseäni siihen, etteivät hoidot ehkä tuotakaan toivottua tulosta. Sinisilmäisesti en kuitenkaan varautunut siihen, ettei kroppa toimi millään tavalla. Kuukautiset eivät alkaneet, kun lopetin minipillerit. Eivätkä alkaneet myöskään Terolut-kuurilla. Odotellaan, odotellaan.

Odotellessa saatan kokeilla vyöhyketerapiaa. Ja miettiä voiko tanskalaisia vauvansiemeniä myydä kirpputorilla. Ehkä syön myös puoli litraa jäätelöä.

Kulissit kuntoon

Projektiin liittyviä papereita on jo tähän mennessä kertynyt pieni läjä, ja oletettavasti lisää on tulossa (ainakin se psykologin lausunto). Löytyy hoitosuunnitelmaa, useampi resepti, labratuloksia, laskuja, kuitteja, epikriisiä, hoitohinnastoa ja pari sivua lakitekstiä. Järjestyksen ihmisenä (toim.huom. valikoiva ominaisuuteni) epämääräinen läjä papereita hermostuttaa, ne täytyy saada ojennukseen. Syksyyn kuuluu toimistotarvikkeiden hypistely kaupassa, mutta tällä hetkellä ei ole tarvetta harpille tai lukuvuosikalenterille. Siispä ostin projektikansion! Tuollaiseen esitekansioon on helppo kerätä kaikki projektiin liittyvät paperit ja se on kätevä napata mukaan, kun lähtee klinikalle. Täysin perusteltu hankinta, eikö totta!

Kylvöjuhla

Yleensä syksyllä vietetään sadonkorjuujuhlia, mutta minä järjestinkin muutamalle ystävälleni hedelmällisyysjuhlat näin kylvökauden alkuun. Kyseessä ei ollut aivan samanlainen spektaakkeli kuin Vaihtamalla paranee -leffan raskautumisbileet. Nautittiin viinistä, musiikista ja hyvästä seurasta. Vaikka etukäteen heitin ilmoille ehdotuksen alias-pelistä hedelmöityshoitoteemalla, ei tarkoituksena oikeasti ollut puhua pelkästään projektistani. Asian ympärillä kuitenkin pyörittiin useammankin kerran illan aikana.

Aina vain jaksan ihmetellä kuinka ihania ihmisiä elämässäni onkaan! <3


Täytyisi useamminkin tehdä tikusta asiaa ja järjestää "kissanristiäiset", jotta saisi ystävät kasaan. Suosittelen lämpimästi. Muita hyviä syitä voisi olla uudet kengät, ensimmäiset kudotut villasukat, tai vaikka 10 km juoksulenkki.