Sanovat, että naiset ovat tuuliviirejä vaihtelevine mielipiteineen. Vakaasti olen sitä mieltä, että niin ovat miehetkin! Mutta koska satun olemaan nainen, niin vetoan oikeuteen muuttaa mieltäni.
Olen sittenkin päättänyt sinnitellä kuukautiskipujen kanssa vielä muutaman kuukauden, ja jatkaa hoitoja. Pakkasessa ei ole enää purkkeja viis, mutta lisää on tulossa. Tällä kertaa olisi ollut mahdollisuus valita kotimainen luovuttaja, mutta ajatus tuntui vieraalta. Päätin kuitenkin vaihtaa luovuttajan, jotta ei myöhemmin tarvitse miettiä, johtuuko epäonnistuminen luovutetuista sukusoluista.
Kiitos mielenkiintoisesta blogista! :) luin tämän kerralla kokonaan. Olen lähdössä samalle tielle - itsellisenä hedelmöityshoitoihin. Psykologikäynnit on takana ja suunnittelukäynti ihan kohta. Jännittävää, hurjaa yms.. Saanko kysyä miksi suomalainen luovuttaja tuntuu vieraalta ajatuksena?
VastaaPoistajospa tässä kierrossa tärppäisi! ;) mulla aukiolotutkimuksessa kaikki todettiin ok, seuraavaksi olisi vuorossa ne psykologikäynnit jotka vähän jännittää, mitä jos ne tyrmää koko idean...? t: se itsellisyyttä suunnitteleva 31 vee
VastaaPoistaAnonyymi1, kiitos viestistäsi. Tämä projekti on tosiaan melkoista tunteiden vuoristorataa. Toisaalta samanlaista vuoristorataa se taitaa olla pariskunnillakin. Saa kysyä :) Mutta en ehkä osaa vastata. Olen silloin vuosi sitten tainnut vakuuttanut itseni tanskalaisten paremmuudella, koska kotimaiset eivät olleet vaihtoehto. Lisäksi olen rakentanut päässäni suuren todennäköisyyden siitä, että suomalainen luovuttaja saattaisi olla tuttu tai jopa sukulainen. Oikeastihan todennäköisyys lienee marginaalinen, mutta tämän päähänpinttymän yli on vaikea päästä. Tsemppiä suunnittelukäynnillesi! :)
VastaaPoistaAnonyymi2, oliko tuo aukiolotutkimus millainen kokemus? Minusta se kipu oli jotain aivan kamalaa, mutta monet kuulemma pääsevät huomattavasti vähemmällä kivulla. Melkoista grillaamista ne psykologin tapaamiset oli omalla kohdallani, mutta uskon psykon negatiiviseen lausunnon vaativan voimakkaat perusteet. Eiköhän se hyvin mene! :)
Heippa, juu luinkin sitten tarkemmin luovuttajakirjoituksiasi ja siellä olikin ajatuksiasi jos luovuttaja olisi joku tuttu tai sukulainen. Todennäköisyys toki onneksi pieni :) Mulla psykologikäynnit olivat tosi positiivinen kokemus, psyk. sanoikin että käyntien tarkoitus ei ole hiillostaa ja vaikeuttaa prosessia vaan varmistaa että asiaa on pohdittu eri kanteilta ja jutella yhdessä mitä on odotettavissa. Ja kaipa ammattilainen näkee onko kyseessä suht tasapainoinen ihminen. :) Mulla nyt menossa kierron kartoitus ja ekat inssit tehdään lääkkeettöminä luonnolliseen kiertoon. Tietysti toivoo ettei montaa inssiä tarvitsisi tehdä.. mulla vaan ikää on jo enemmän. Jos kesäkuun kierrossa pääsisi vaikka tositoimiin. Tsemppiä sulle sekä toiselle anonyymille!
VastaaPoistaHei! Onnea teille kaikille!! Mä olen 32 ja mietin kovasti että aloitanko saman projektin itsekseni. Sopivaa kumppania ei vaan kuulu ja vuodet vierivät. Monilla samanikäisillä tai nuoremmillakin tutuilla kuulee olevan kaikenlaisia hedelmällisyysongelmia, mikä kauhistuttaa. Itse oon jo käynytkin aiheeseen perehtyneellä psykologilla jo kohta vuoden verran puhumassa tästä ja muistakin asioista. Oon myös lukenut kaikenlaisia kirjoja, blogeja ym ja jutellut ihmisten kanssa. Periaatteessa siis kaikki tarvittava "teoriatieto" on hallussa. Sitten pitäisi vaan tehdä se päätös. Mua eniten vaivaa se, että jos hankin lahjasoluja, niin sitten lapsella ei ole isää. Tietysti matkan varrella saattaa joku ei-biologinen isä tullakin kuvioihin. Mutta silti.. Toivoisin että joku tuttu miespuolinen kaveri voisi olla lahjoittaja ja etäisä. Tai ehkä koitan tutustua johonkin homomieheen- tai pariin. Toisaalta taas arveluttaa ryhtyä lapsen kasvatukseen sellaisen ihmisen kanssa, jota ei välttämättä tunne läpikotaisin. Jos tuleekin erimielisyyksiä, voi olla tosi stressaavaa. Toisaalta voihan niin käydä vaikka olisikin itse parisuhteessa lapsen isän kanssa. Pelottaa myös se, miten omat vanhempani suhtautuisivat siihen, vaikka eipä se heidän asia olekaan. Kuitenkin tulisin varmasti tarvitsemaan heidän apua lapsen hoidossa.
VastaaPoistaMusta olisi kiva kuulla teidän muidenkin pohdintoja, ja siitä miten lopulta teitte päätöksen. Jos olisi joku suljettu keskuteluryhmä esim. facebookissa...? Kiinnostaisiko muita?
Anonyymi, jokohan sinulla alkaa olla tositoimet käsillä? Oletko päätynyt tuttuun vai anonyymiin luovuttajaan?
VastaaPoistaLeena, sinä oletkin jo hyvin valmistautunut projektiin! Minuakin hieman jännitti läheisteni suhtautuminen, mutta ihailtavasti olen saanut tukea. Rakkaat ihmiset saattavat yllättää positiivisesti. Minulla suurin kipukynnys projektissani on juuri tuo, että lapseni ei koskaan pääsisi isänsä kanssa leikkimään hiekkalaatikolle tai vaikka mato-ongelle. Sen ajatteleminen tuntuu oikeasti siltä niin kuin joku puristaisi sydäntäni nyrkkiin. Mutta silti koen tuollaisen etäisyyden liian sekavana vaihtoehtona.