Pyhistä pahin

Olen sulatellut ajatuksiani äitienpäivästä ja Lapsettomien lauantaista. Rakas ystäväni käytti äitienpäivästä mielestäni erittäin hyvin kuvaavaa sanaparia "pyhistä pahin". Hänelle ja minulle äitienpäivä on eri syistä pyhistä pahin. Niin myös monelle muulle.

Some täyttyi äitiyden ihanuudesta koko äitienpäiväviikonlopuksi. Äitiys on unelmien täyttymys. Parasta, mitä elämä voi antaa. Saavutuksista suurin.

Äitienpäivän aattona on jo 22 kertaa vietetty Lapsettomien lauantaita. Siitä some ei täyttynyt, ei ainakaan minun kontaktieni keskuudessa. Minulle tämä oli yhdeksäs. Päivän tarkoitus on muistuttaa, että vanhemmuus ei ole itsestäänselvyys. Monille lapsettomuus on tuntematon käsite. Ja useille edelleen aihe, josta on jopa suotavaa kommentoida ilkeästi lapsettomille ihmisille.

Minäkin olen suhtautunut tuohon viikonloppuun kapeakatseisesti. Ystävieni kanssa keskustellessa opin, että ei ole vain yhtä tapaa kipuilla tuona viikonloppuna.

Osa suree samalla tavalla kuin minä, lapsettoman lapsettomuutta (primaari lapsettomuus). Lasta ei kuulu, vaikka lapselle on annettu lupa tulla. On saattanut löytyä jokin lääketieteellinen syy, miksi raskaus ei ole saanut alkuaan. Tai ehkä onkin, mutta se on keskeytynyt. Tai ehkä mitään syytä ei tutkimuksista huolimatta ole löytynyt. Syli on tyhjä, vuodesta toiseen.

Toisilla suru on lapsellisen lapsettomuutta (sekundaarinen lapsettomuus). Perheessä on lapsi, mutta olisi tilaa ja rakkautta toiselle, kolmannelle. Kuuluisi olla onnellinen lapsestaan ja sitä varmasti onkin, mutta samalla sisällä kytee suru niistä lapsista, joita ei ole saanut. Ihmiset ympärillä kääntävät veistä haavassa ja heidän mielestään vanhemmuudesta ei tiedä mitään, jos on vain yksi lapsi. "Toista se on kahden (tai useamman) lapsen kanssa!" Joidenkin todellisten äitien (ja joskus jopa ammattilaislastenhoitajien) mielestä sisaruksettomuus selittää lapsen luonteen, käyttäytymisen ja tavat täysin. Sisaruksethan on ainoa keino oppia pitämään puoliaan tai jakamaan omastaan, muutaman esimerkin sanoakseni.

Jotkut surevat keskenmenoissa menettämiään lapsia. Vaikka elämä jatkuu, niin menetyksen muistaa.

Eräiden äitiyttä varjostaa eron jälkeinen yhteishuoltajuus. Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa. Siitä syystä joutuu välillä olemaan erossa lapsestaan. Ehkä joutuu olemaan jopa huolissaan lapsestaan, vaikka hän onkin toisen vanhemman luona.

Joidenkin kohdalla kyseessä on elämäntilannelapsettomuus. Lasta toivoo kovasti, mutta elämäntilanne syystä tai toisesta ei ole sopiva perheen perustamiselle. Ehkä ei ole löytynyt sopivaa puolisoa isäksi. Tai ehkä puoliso ei haluakaan lapsia. Myös jokin sairaus ja sen hoito ovat esteenä raskaudelle tai adoptiolle.

Lisäksi on lapsenlapsettomuudesta kärsiviä. Olisi aikaa ja rakkautta hoitaa lapsenlapsia, mutta omat lapset eivät halua tai voi saada lapsia.

Sitten on niitä, jotka ovat menettäneet lapsensa tai äitinsä ja erityisesti äitienpäivänä tuo suru kouraisee sisuksia.

Lapsettomuus ei ole suoraviivaista tai yksiselitteistä. Eikä sitä ole vanhemmuuskaan. Ei ole yhtä tapaa olla äiti tai isä, eikä ole yhtä tapaa olla lapseton. Älä tuomitse. Yritä ymmärtää. Kunnioita toisten tilannetta ja tapoja. Ole hienotunteinen - älä kommentoi ja utele, jos ei läheisesi itse ota asiaa puheeksi.