Entisessä elämässä olin jouluihminen. Askartelin ja postitin noin neljäkymmentä joulukorttia ystäville ja sukulaisille. Ripustin jouluvaloja ikkunoihin. Koristelin joulukuusen. Leivoin pipareita ja joulutorttuja. Paistoin kinkun. Joululauluja aloin kuuntelemaan jo elokuussa. Tein (mielestäni) kauniita lahjapaketteja, ja se olikin suosikkini jouluvalmisteluista.
Nykyään näen kaikkialla ympärilläni kuinka äidit ja isät valmistautuvat jouluun lastensa kanssa. Mielessäni näen kuinka tekisin lasteni kanssa samoja asioita. Hakisimme yhdessä kuusen metsästä. Koristelisimme sen. Leipoisimme hauskoja pipareita. Kirjoittaisimme joululahjatoivelistan. Jännittäisimme joulun lähestymistä. Joulu on lasten juhla.
Ja sitten kupla särkyy. Joulu on yksi iso muistutus lapsettomuudesta.
Ei se joulu lastenkaan kanssa ole aina idylliä, muista se surun keskellä, muruseni... <3
VastaaPoistaVaikka tuska on kova, niin kaikessa olossa ja elossa on aina myös se kultareuna ihan kuin se paskahuussin puolikin ;)
Totta puhut, ystäväni <3 Mutta silti joulu ei enää tunnu joululta.
Poista